20.9.2023 - Xiong Essi, Rautio Tarja, Pietikäinen Anne, Keskitalo Nina, Viljamaa Sanna, Kälviäinen Terhi
Oulun ammattikorkeakoulu (Oamk) oli yksi Kotona Asumista Rohkeasti ja Itsenäisesti Teknologian Avulla (KARITA) -hankkeen osatoteuttajista. Hankkeessa Oamkin kehittämistarpeena oli ikäihmisten asiakasosallisuuden edistäminen ja eettisyyden tarkastelu kotiin vietävissä palveluissa ja teknologian hyödyntämisessä. ”Teknologiaa käyttävä asiakas tulee olla toimintojen luomisen...
Huumori on osa ihmisten luontaista kommunikointia. Se on sosiaalinen asia, joka yhdistää meitä. Huumorin tuotos eli nauru on parantava voima, jolla voidaan tehokkaasti kääntää huomiota pois esimerkiksi kivusta. Hoitotyössä huumorin tulee kuitenkin aina olla potilaasta lähtöisin, eikä potilaalle koskaan naureta. Palliatiivinen hoitotyö ja saattohoitotyö mielletään usein...
1.9.2023 - Rantala Arja, Koivunen Kirsi, Pinola Satu, Karsikas Eevi, Junttila Taina
Korkeakoulujen opettajat ohjaavat tulevaisuuden osaajia ja vaikuttavat osaltaan siihen, millaista osaamista työelämä saa. Millaista osaamista itse korkeakouluopettajilla on ja mitä osaamista heiltä vaaditaan opetustyöhön? Oulun ammattikorkeakoulussa kartoitettiin sosiaali- ja terveysalan opettajien osaamista kattavalla osaamisen itsearviointimittarilla keväällä 2022. Tässä...
30.8.2023 - Päätalo Kati, Susipolku Riikkaelina, Saarnio Reetta
Kestävä aivoterveys -hankkeessa on rakennettu uusi ymmärrys työpaikan affektiivisesta ergonomiasta osana aivoterveellistä työtä. Affektiivinen ergonomia liittyy työn vuorovaikutus- ja tunneympäristöön, työn eettiseen kuormitukseen ja eettiseen organisaatiokulttuuriin. Näiden asioiden arviointia varten hankkeessa on kehitetty työpaikkojen käyttöön uusi työkalu: affekt...
30.8.2023 - Aine Raisa, Mäntykangas Ulla
Oulun ammattikorkeakoulu (Oamk) sai hyvän kokonaisarvosanan erilaisten väyläopintojen kautta tutkinto-opiskelijaksi tulleilta. Tämä selvisi kyselyssä, jossa kartoitettiin tutkinto-opiskelijaksi tulleiden kokemuksia väyläopinnoista ja niiden hakuprosessista ja opinnoista. Lisätietoa kaivattiin korkeakouluopintojen sisällöistä, toteuttamistavoista, opiskelumenetelmistä ja o...
22.8.2023 - Oyanik Elina, Nevala Sofia
Teknologiasta ja etenkin automatiikasta on haettu ratkaisuja erilaisiin hoitotyön haasteisiin. Ouluun on rakentumassa uusi yliopistollinen sairaala, johon on tulossa useita erilaisia teknologisia ratkaisuja. Yksi on lääkkeiden annosjakelurobotti, jota kutsutaan tuttavallisemmin UNTO:ksi. Tulevaisuudessa potilaan lääkkeet jakaa robotti, jolloin sairaanhoitajien työtä vapautuu en...
21.8.2023 - Haapavirta Mari, Kaisanlahti Anne, Hoffren Jaana, Kiviniemi Liisa
Viisas johtaja kannustaa, innostaa ja mahdollistaa työn tekemisen innovatiivisesti. Ideaalissa työyhteisössä erilaisuus nähdään rikkautena ja kannustetaan avoimeen dialogiin, kunnioitetaan toisia sekä pidetään yhteisistä arvoista ja tavoitteista kiinni. Näin saadaan työyhteisöön sitoutuneisuutta, pitovoimaa ja tuloksellisuutta, joka näkyy työyhteisön hyvinvointina ja...
9.8.2023 - Niemelä Sami
Ammattikorkeakouluille on nähtävissä merkittävä rooli innovaatiotoiminnassa ja uusien ratkaisujen kehittämisessä. Soveltavalla TKI-toiminnalla ja jatkuvan oppimisen tarjonnalla ammattikorkeakoulut voivat olla mukana takaamassa kestävää taloudellista kehittymistä. Opetus- ja kulttuuriministeriön rahoittaman JATKUMO-hankkeen myötä Oulun ammattikorkeakoulu on yhdessä yhdek...
28.6.2023 - Potila Sara
Liian moni sulkee silmänsä tiimin sisäisille konflikteille ja toivoo, että ne katoaisivat ajan kanssa. Kuitenkin peliprojektin toteutumiselle on tärkeää, että ongelmia ei jätettäisi huomioimatta, vaan niihin pyrittäisiin löytämään kaikkia tyydyttävä ratkaisu. On tärkeää tunnistaa konfliktin luonne heti alkumetreillä, sillä vaarana on sen paisuminen paljon suuremm...
27.6.2023 - Mattila Outi, Hipp Kirsi, Koivunen Kirsi, Kukkola Annukka, Moisanen Kirsi, Niemistö Riku, Päätalo Kati, Rouhelo Anne, Sinkkonen Merja, Tikkanen Päivi
Kansallinen sosiaali- ja terveysalan johtamisen ja kehittämisen YAMK-koulutuksen verkosto perustettiin vuonna 2020. Sen yhdeksi tärkeimmäksi tavoitteeksi määriteltiin sosiaali- ja terveysalan ylemmän ammattikorkeakoulututkinnon johtamiskoulutuksen sisällöllinen kehittäminen verkostoyhteistyönä. Verkoston yhteistyönä yksi teemaryhmistä on tuottanut alustavan konsensuksen ...
26.6.2023 - Koivunen Kirsi, Rantala Arja, Pinola Satu, Sakko Susanna, Junttila Taina
Opetushenkilöstö ja heidän osaamisensa on korkeakoulujen tärkein voimavara, joka mahdollistaa koulutuksen olemassaolon ja strategian toteuttamisen. Opettajien osaaminen ansaitsee tulla tunnistetuksi ja tunnustetuksi. Tässä artikkelissa kuvataan Oulun ammattikorkeakoulun Sosiaali- ja terveysalan yksikön osaamisen johtamisen ja kehittämisen tiekartan suunnittelua ja toteutusta v...
26.6.2023 - Pietikäinen Hanne, Uosukainen Johanna, Hyvämäki Piia, Rantala Arja
Sairaanhoitajat kokevat lisääntyneen työmäärän, työpaineen, puutteellisen henkilöstöjohtamisen sekä riittämättömien resurssien vaikuttavan uupuneisuuteen. Sairaanhoitajien työtyytyväisyys heikkenee ja poistuvuus alalla kasvaa. Hoitajat ovat suurin henkilöstöryhmä terveydenhuollossa [1]. Maailmanlaajuisesti...
22.6.2023 - Yli-Pyky Sanna, Saarnio Reetta, Rantala Arja
Sydän- ja verisuonitaudit ovat joukko sairauksia, jotka liittyvät sydämen tai verenkierron toiminnan heikkenemiseen tai häiriöihin. Potilaita hoidetaan lääkityksellä, jota tuetaan elintapaohjauksella. Joskus potilas tarvitsee avokirurgisen leikkauksen tai suonensisäisen eli endovaskulaarisen toimenpiteen. Näiden yhdistelmää kutsutaan hybriditoimenpiteeksi. Pohjois-Pohjanma...
21.6.2023 - Kajula Outi, Männistö Merja, Paalimäki-Paakki Karoliina, Päätalo Kati
Tutkimus-, kehittämis- ja innovaatiotoiminta on ammattikorkeakoulujen tärkeä tehtävä. Oulun ammattikorkeakoulun (Oamk) TKI-toimintaa ja strategiaa tukien sosiaali- ja terveysalan yksikössä toimii neljä TKI-kärkeä. Kärjet vastaavat tämän hetken työelämän tarpeisiin sekä strategisiin linjauksiin. TKI-kärkien toiminta mahdollistaa osaamisen viestimisen sekä organisaati...
16.6.2023 - Rantala Arja, Karsikas Eevi, Jarva Erika, Jounila-Ilola Päivi, Koskimäki Minna, Oikarinen Anne, Kääriäinen Maria, Mikkonen Kristina, Meriläinen Merja, Tuomikoski Annukka, Koivunen Kirsi
Miten varmistetaan sosiaali- ja terveysalan osaava työvoima sekä vahvistetaan alan veto- ja pitovoimaa nyt ja tulevaisuudessa? Sote-alan osaava työvoima, muuttuvat osaamistarpeet (OSMU) -hanke toteutettiin vuosina 2020–2023 yhteistyöhankkeena Oulun ammattikorkeakoulun, Oulun yliopiston ja Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialueen entisen Pohjois-Pohjanmaan sairaanhoitopiirin kanssa. ...
14.6.2023 - Kiviniemi Liisa, Ronkainen Sanna, Juntunen Jonna, Komulainen Hanna, Sjöman Merja
Vertaismentorointi on yksi tapa saattaa eri organisaatioiden asiantuntijoita yhteen. Se on kuin eräänlainen matka, jossa yhdessä tarkastellaan usein jo etukäteen määriteltyä teemaa useasta eri näkökulmasta. Vertaismentorointi edellyttää osallistujilta sitoutumista, mutta on erittäin antoisaa ja inspiroivaa sopivan ryhmän kohdatessa. Vertaismentoroinnissa on nimensä mukai...
12.6.2023 - Alanen Outi, Jussila Aino-Liisa, Ånäs-Enlund Anna-Maria
Asiantuntijaprofiilien avulla voidaan kuvata röntgenhoitajan työssä ilmenevää asiantuntijuutta eri näkökulmista. Jokaisessa asiantuntijaprofiilissa tulee esille kullekin profiilille tyypilliset piirteet. Asiantuntijaprofiilit tuotettiin palvelumuotoilun prosessimallin avulla Sosiaali- ja terveysalan johtamisen ja kehittämisen tutkinto-...
Palautteen saamista ja antamista pidetään yleensä myönteisenä asiana. Silti moni opiskelija kokee, että palaute katoaa jonnekin ja että annetulla palautteella ei ole todellista vaikuttavuutta. Kielikeskuksessa opiskelijapalaute on alusta lähtien koettu tärkeäksi. Sitä kerätään ja käsitellään säännöllisesti ja se huomioidaan kehittämistyössä. ...
2.6.2023 - Hakonen Mikael, Ikäheimo Jenni, Kivikangas Mirka, Leinonen Mia, Matturi Sanni, Slunga Satu
Tehohoitopotilaan suunhoito koetaan usein haasteellisena tai vieraana asiana. Vaarana on, että se jää toteuttamatta tai toteutus on puutteellista. Aiheesta on nyt luotu digitaalinen oppimateriaali, joka sisältää konkreettiset ohjeistukset oikeaoppiseen ja turvalliseen tehohoitopotilaan suunhoidon toteutukseen. Tehohoi...
26.5.2023 - Juntunen Jenni, Mettovaara Lilja-Mari, Karppinen Annaliisa
Magneettirekka mahdollistaa hyvälaatuisten kuvantamispalveluiden tarjoamisen myös isojen kaupunkien ulkopuolelle. Rekassa tehtävä tutkimus on hyvin samanlainen kuin sairaalassa toteutettava magneettitutkimus, mutta rekan tilojen koko tuo omat haasteensa kuvantamiseen. Oppaan avulla lähettäville yksiköille lisätään tietoa magneettirekassa suoritettavien kuvantamistutkimusten ...
24.5.2023 - Pinola Satu, Saarnio Reetta, Päätalo Kati
Siellä, missä on ihmisiä, on aina myös tunteita. Siksi myös jokaisella organisaatiolla on ainutlaatuinen tunnekulttuurinsa, joka muodostuu työyhteisön jäsenten kokemista tunteista ja työyhteisön kyvystä käsitellä ja suhtautua tunteisiin. Tunnekulttuuriin liittyy keskeisesti psykologinen turvallisuus, joka on tunnistettavissa jokaisen oikeudeksi ja on yhteydessä työhyvin...
17.5.2023 - Parkkila Tanja, Hammarén Mira, Jarva Erika, Koskimäki Minna, Männistö Merja, Aalto Markus, Kurttila Jukka, Kekkonen Markku, Hyvämäki Piia
DigiSote-ikä – Digiosaamista kaiken ikää sosiaali- ja terveysalalla -hankkeessa pilotoitiin terveydenhoitajaopiskelijoiden työelämäjaksolla käänteistä mentorointia. Käänteisellä mentoroinnilla tarkoitetaan sitä, että vähemmän kokenut tai nuorempi henkilö toimii mentorina kokeneemmalle tai vanhemmalle henkilölle. Tässä pilotissa sote-opiskelijat toimivat mentorein...
17.5.2023 - Kurttila Jukka, Aalto Markus, Kekkonen Markku, Hyvämäki Piia, Parkkila Tanja, Koskimäki Minna, Hammarén Mira, Jarva Erika, Tuomikoski Anna-Maria
Digiosaamista kaiken ikää sosiaali- ja terveysalalla (DigiSote-ikä) -hankkeen päätavoitteena oli kehittää toimintamalli, joka osallistaa korkeakoulujen opiskelijoita, opettajia ja sote-alan ammattilaisia sukupolvien väliseen yhteistoimintaan digisosaamisen kehittämiseksi sote-alalla. Tavoitteena oli vahvistaa sote-alan ammattilaisten tieto- ja viestintätekniikan ja verkkovuo...
11.5.2023 - Oinonen Meeri, Koivuluoma Milla, Karvonen Anna-Riina, Malinen Pauliina, Slunga Satu
Terveyden edistäminen on olennainen osa tulevien sote-ammattilaisten työtä. Artevelde Hogeschoolin hallinnoima lyhyt, monimuotoinen opiskelijavaihto tarjosi neljälle Oulun ammattikorkeakoulun suuhygienistiopiskelijalle uudenlaisen mahdollisuuden opiskella aihetta monialaisesti. Tiivistä menoa, mutta hieno kokemus! Arte...
10.5.2023 - Fabritius Soili, Hopeavuori Tuula
Jokainen ammattikorkeakoulusta valmistuva tarvitsee hyviä kirjoittamisen taitoja tulevassa työssään. Oulun ammattikorkeakoulun (Oamk) Kielikeskuksessa kehitetään uusia tapoja tukea opiskelijoiden kirjoittamista pitkin opintoja. Kuluneen lukuvuoden aikana on kokeiltu viikoittaisia tekstityöpajoja, joissa opiskelijat saavat henkilökohtaista ohjausta teksteihinsä. ...
8.5.2023 - Jounila-Ilola Päivi, Rantala Arja, Karsikas Eevi, Koivunen Kirsi, Jarva Erika, Oikarinen Anne, Koskimäki Minna, Mikkonen Kristina, Kääriäinen Maria, Meriläinen Merja
Sairaanhoitajien, fysioterapeuttien ja toimintaterapeuttien osaamista vahvistettiin koulutuskokonaisuudella, jossa asiantuntijoina olivat myös sairastuneet ja heidän läheisensä. Hoitopolun varrella toimivien ammattihenkilöiden verkostoituminen lisäsi osaamista ja paransi hoidon laatua. ...
Kollegani Kati Päätalo kirjoitti blogitekstissään Muistatko vapauttaa mielesi ja laittaa aivosi illalla pesuun? kuinka meillä kaikilla olisi tärkeä toisinaan saattaa aivomme lepotilaan. Toki ihan ylikuormituksen välttämiseksi, mutta myös sairauksien ennaltaehkäisemiseksi. Itseas...
Vietämme Oamkissa Vastuullisia valintoja – kestävän kehityksen teemavuotta 2022–2023. Tuomme kestävän kehityksen kolumnisarjassa esille erilaisia näkökulmia vastuullisuudesta ja kestävyydestä sekä jaamme osaamistamme. Kolumnisarjaa jatkaa kirjoituksellaan laatupäällikkö Sari Ahvenlampi. ...
26.4.2023 - Tapio Tarja, Saarnio Reetta
Ikä, ikääntyminen ja ikääntymisen tutkimus kiehtovat. Kuitenkin tapa, jolla tarkastelemme ikääntymistä, vanhuutta ja vanhenemista, on edelleen hyvin kahtiajakoista. Toisaalta ikään ja ikääntymiseen liitetään paljon kielteisiä mielikuvia aina ikääntyvän hapertuvasta, hidastuvasta mielestä ja vanhenevasta ruumiista globaaleihin ja universaaleihin ilmiöihin, joissa ka...
18.4.2023 - Manninen Minna, Huhtala Saija, Wiens Varpu, Pölkki Tarja
Luonto vaikuttaa terveyteemme ja on olemassaolomme elinehto. Luonto elvyttää ja auttaa palautumaan stressistä. Luonnon lisäksi ihmisten terveyttä ja hyvinvointia tukevat monet muutkin asiat, mutta on vaikea löytää toista yhtä kokonaisvaltaisesti merkittävää tekijää. Luonto tarjoaa lapsille ja perheille mahdollisuuden rentoutua, oppia ja kehittää erilaisia taitoja, vahv...
14.4.2023 - Cubelo Floro, Karttunen Markus
The Bachelor of Health Care, Degree Programme in Nursing is an international degree programme offered at Oulu University of Applied Sciences (Oamk). The changing dynamics of the social and healthcare systems in the global society empower nurses of the contemporary world to become skilful, independent, and competitive. As Finnish healthcare is becoming multicultural, establishing a deg...
5.4.2023 - Schroderus-Salo Tanja, Paalimäki-Paakki Karoliina, Marttila-Tornio Kaisa
Röntgensäteilyä käyttävät terveydenhuollossa röntgenhoitajien lisäksi muun muassa sairaanhoitajat, lähihoitajat ja suuhygienistit. Hyvällä osaamistasolla saavutetaan turvallinen ja optimoitu säteilyn käyttö. Oulun ammattikorkeakoulun radiografian ja sädehoidon tutkinto-ohjelma tarjoaa laadukasta perustietoon perustuvaa opintojaksoa Campus Onlinen tarjonnassa. Opintojaks...
4.4.2023 - Vainio Jenni, Välinen Elina, Rantala Arja, Saarnio Reetta
Palliatiivinen hoito kehittyy, ja yhä useammalla on mahdollista saada sitä elämänsä loppuvaiheessa. Haasteena voi kuitenkin edelleen olla pääsy palliatiivisen hoidon piiriin. Palliatiivisen hoidon ja saattohoidon tarpeen tunnistaminen onkin edellytys hyvälle loppuelämän hoidolle. Hoitohenkilökunnan osaaminen on suuressa roolissa loppuelämän hoidon toteutt...
3.4.2023 - Lahtinen Riikka, Liu Pyry, Pennanen Iida, Männistö Merja
Lasten ja nuorten digipelaamisen yleistyessä kasvaa tarve myös pelikasvatukselle, joten terveydenhoitajilla tulee olla ajankohtaista tietoa siitä, miten tukea tarkoituksenmukaista ja vastuullista pelaamista. Tässä artikkelissa muun muassa kerrotaan Oulun ammattikorkeakoulun terveydenhoitajakoulutuksen kehittämistehtävän tuloksista, joita saatiin koulu- ja opiskeluterveydenhoit...
31.3.2023 - Mäkinen Ronja, Nordström Anu, Rita Lotta, Männistö Merja
Kiusaamisella on vaikutuksia nuorten mielenterveyteen. Kiusaamista on yhä enemmän, ja se on saanut uusia piirteitä. Ennen kiusaaminen päättyi samaan aikaan koulupäivän kanssa, mutta nykyään kiusaamisen väline voi kulkea aina mukana taskussa. On kuitenkin olemassa keinoja, joilla kiusattu nuori tai tämän vanhempi voi puuttua nettikiusaamiseen. Tässä artikkelissa raportoid...
Oamk Journal
Julkaisija Oulun ammattikorkeakoulu
Päätoimittaja Tiina Kaksonen tiina.kaksonen@oamk.fi
ISSN 2737-0550
Yhteydenotot:
julkaisut@oamk.fi
www.oamk.fi
Palaute ja kehitysehdotukset
Otamme mielellämme vastaan palautetta, kysymyksiä tai muutosehdotuksia.
Ota yhteyttä julkaisut@oamk.fi.
Ohjeita kirjoittajalle
Tietoa Oamk Journalista
Toimituskunta
Toimituspolitiikka
Tekijänoikeudet
Saavutettavuusseloste
© 2025 Oamk Journal
Theme by Anders Noren — Ylös ↑
Ohjeita kirjoittajalle