Likis-lähiruokatapahtuma houkuttelee vuosittain tuhansia kävijöitä tutustumaan lähialueen viljelijöiden ja käsityöläisten tuotteisiin sekä osallistumaan tapahtuma-aktiviteetteihin Linnanmaan kampusalueella Oulussa. Syyskuussa 2023 kokeiltiin monialaista järjestämisyhteistyötä luonnonvara-alan agrologiopiskelijoiden sekä liiketalouden ja terveydenhoidon opiskelijoiden kanssa. Liiketalouden opiskelijat laativat tänä vuonna tapahtumalle markkinointisuunnitelman. Osaamisalojen välinen Likis-yhteistyö mahdollistaa opinnoissa hankittujen taitojen käytännön harjoittelun yhä useammalle opiskelijalle ja sitä halutaan jatkaa tulevinakin vuosina.

Likis-lähiruokatapahtuma on alun perin syntynyt tarpeesta luoda uudenlainen oppimisympäristö luonnonvara-alan opiskelijoille. Tapahtuman ideoija, oamkilainen Antti Hirvonen, joka on vuosittain osallistunut tapahtuman järjestämiseen ja toimii lähiruuan (kuva 1) tuottajana itsekin, kertoo tapahtumasta seuraavasti:

Likiksestä on 7 vuoden aikana kehittynyt
erittäin suosittu oululaisten syystapahtuma ja
se on myös kävijämäärältään suurin
Oamkin järjestämistä tapahtumista.

Valokuvassa nauriita laatikossa.
KUVA 1. Nauriita myynnissä Likiksessä (kuva: Likis-markkinointi).

Tätä tapahtumajärjestelyn oppimisympäristöä haluttiin syksyllä 2023 tarjota muillekin Oamkin opiskelijoille lisäämällä yhteistyötä eri osaamisalojen välillä. Agrologiopiskelijat ovat olleet edelleen päävastuussa tapahtuman järjestämisestä ja markkinoinnin toteutuksesta, mutta työhön otettiin mukaan myös muiden alojen opiskelijoita.

Syyskuisen Likis-tapahtuman järjestelyihin osallistui opiskelijoita sote-alalta ja liiketaloudesta. Terveydenhoidon opiskelijat muun muassa järjestivät tietoiskuja terveellisestä ravinnosta ja luonnon merkityksestä ihmisen hyvinvointiin ja liiketalouden opiskelijat osallistuivat tapahtumamarkkinoinnin suunnitteluun opinnäytetyön muodossa. Yhteistyö koettiin myönteiseksi ja sitä halutaan sekä jatkaa että laajentaa tulevaisuudessa.

Likiksessä opitaan tapahtuman järjestämisestä ja tuetaan maatalouselinkeinoa

Likis on vuosittain alkusyksystä järjestettävä kaksipäiväinen lähiruokatapahtuma, jonka järjestäjinä toimivat Oulun ammattikorkeakoulun kolmannen vuoden agrologiopiskelijat. Tapahtuma järjestettiin ensimmäisen kerran vuonna 2017 ja sen alkuperäinen ajatus oli tarjota oppimisympäristö luonnonvara-alan opiskelijoille.

Vuosittain Likiksen järjestämiseen osallistuu noin 20 kolmannen vuoden agrologiopiskelijaa, joista 3–4 opiskelijaa muodostaa päävastuullisen ydinryhmän. Koko vuosikurssi suorittaa Tapahtuman järjestäminen -opintojakson. Ydinryhmä ansaitsee lisäksi opintopisteitä henkilökohtaisina projektiopintoina. Tapahtuman suunnittelu ja järjestäminen toteutuu kokeneiden opettajien ohjauksessa.

Tapahtumalla halutaan myös tukea ja ylläpitää paikallista maataloutta elinkeinona tarjoamalla mielekäs myyntikanava tuottajille. Tapahtumassa on myyty lähiruokatuotteita monipuolisesti suklaasta saippuaan ja puutarhatuotteista (kuva 2) liha- ja kalatuotteisiin.

Valokuva, jossa puutarhapöydällä kukkia, salaattipusseja, mehupulloja, hillopurkkeja ja valkosipulia.
KUVA 2. Paikallisia herkkuja myynnissä (kuva: Likis-markkinointi).

Jotta yleisötapahtuma voisi toimia lähiruuan tuottajien myyntikanavana, se kaipaa myös kävijöitä, jotka viihtyvät tapahtumassa ja kiinnostuvat tuotteista. Tapahtuma onkin ollut suosittu: vuosittain tapahtumaan on osallistunut useita kymmeniä myyjiä ja tuhansia kävijöitä. Parhaimmillaan Likis-tapahtumaviikonloppuun on osallistunut yli 9 000 kävijää.

Monikanavainen, suunnitelmallinen ja mitattava markkinointi palvelee tapahtumaa parhaiten

Vuonna 2023 liiketalouden opiskelijat tutkivat opinnäytetyössään [4], millä markkinointiviestinnän keinoilla Likis-lähiruokatapahtumaan saadaan hankittua sekä lähiruuan tuottajia Oulun seudulta että kävijöitä yleisötapahtumaan. Tutkimuksen tavoitteena oli laatia tapahtumalle markkinointiviestintäsuunnitelma. Tavoitteeseen päästiin ja samalla havaittiin myös uusia kehittämiskohteita tapahtuman markkinoinnissa.

Tutkimus toteutettiin laadullisena tutkimuksena, jonka aineisto hankittiin haastattelemalla sekä tapahtuman aiempia markkinointitoimia ja -sisältöjä analysoimalla. Tutkimuksessa haastateltiin Likiksen järjestäjiä ja tapahtumassa aiemmin mukana olleita myyjiä ymmärryksen syventämiseksi aiemmista markkinointiviestinnän toteutuksista ja myyjien kokemuksista markkinointiviestinnän onnistumisesta.

Tutkimuksesta nousi esille erilaisia tapoja tavoittaa tapahtuman tärkeimmät kohderyhmät. Tapahtumaan aiemmin osallistuneet tuottajat tavoitetaan parhaiten sähköpostitse. Uudet tuottajat tavoitetaan esimerkiksi tapahtuman yhteistyökumppaneiden verkostojen kautta. Yleisön tavoittamiseen tarvitaan monikanavaista markkinointia sekä digitaalisissa että perinteisissä kanavissa.

Työssä nousi myös keskeisesti esiin markkinointitoimenpiteiden seurannan tärkeys. Seurannan avulla saadaan tuloksia, joita voidaan mitata, arvioida ja hyödyntää. Vertailemalla suunniteltuja ja toteutuneita toimenpiteitä, saadaan selville poikkeamat, joihin voidaan puuttua. [1] Verrattuna perinteisiin markkinointikanaviin, digitaalisen markkinoinnin tavoitteiden saavuttamisen seuraaminen on paljon helpompaa ja tarkempaa [2].

Markkinoinnin tuloksellisuutta voidaan seurata erilaisten mittareiden avulla ja mitata niin määrällisesti kuin laadullisesti. Määrällisessä mittaamisessa voidaan tarkastella esimerkiksi tapahtumakävijöiden määrää tai seurata sosiaalisessa mediassa sivun tykkäysmäärien muutosta. Laadullinen mittaus nähdään usein haasteellisempana, mutta se voidaan toteuttaa arvioimalla tapahtuman kävijöiden tyytyväisyyttä sekä ohjelman tasokkuutta. [3]

Yhdeksi haasteeksi tutkimuksessa nousi tapahtuman järjestäjäryhmän vuosittainen vaihtuvuus, mikä tekee suunnittelusta ja seurannasta katkonaista. Vaihtuvuus nähdään toisaalta myös vahvuutena, koska jokainen ryhmä voi tuoda uusia ideoita ja näkemyksiä. Järjestäjäryhmän vaihtuessa markkinointiviestinnän jatkuvuutta ja yhdenmukaisuutta voidaan pyrkiä parantamaan tavoitteiden asettamisen ja seurannan avulla. Jatkuvuudella tarkoitetaan sitä, että ydinryhmän vaihtuessa viestintää ei aloitettaisi tyhjästä, vaan edellinen ryhmä antaisi tietoa nykytilasta ja tehdyistä toimenpiteistä avuksi markkinointiviestinnän toteuttamiseen.

Toinen keino pitää yllä yhdenmukaisuutta tapahtuman suunnittelussa ja viestinnässä on tavoitteiden asettaminen ja niiden seurannan raportoiminen uudelle ryhmälle. Näin uusi ydinryhmä saa käsityksen nykytilasta ja taustatietoa esimerkiksi sosiaalisen median julkaisujen onnistumisista ja epäonnistumisista. Tällöin he voivat jatkaa siitä, mihin edellinen ryhmä on jäänyt esimerkiksi seuraajamäärien kasvattamisessa tai visuaalisen brändin kehittämisessä. Ydinryhmän vaihtuessa aloitetaan ikään kuin markkinointiviestinnän suunnittelukehän [1] ensimmäisestä vaiheesta, jossa kuvataan ja analysoidaan nykytilannetta ja päästään yhtenevään käsitykseen lähtötilanteesta.

Tutkimuksessa havaittiin myös markkinoinnin kehittämiskohteita. Tapahtuman kehittämistyötä voi jatkaa esimerkiksi kokoamalla tapahtumalle graafisen ohjeiston, laatimalla ihanneasiakasprofiilit myyjistä ja yleisöstä sekä laatimalla markkinointiviestintäsuunnitelmasta vielä käytännöllisemmän version. [4]

Yhteistyö jatkuu ja syvenee tulevissa Likis-tapahtumissa

Yleisötapahtuman järjestäminen vaatii monenlaisia taitoja, niin myös Likis-tapahtuman järjestäminen. Tapahtuma tarjoaa erinomaisen mahdollisuuden ja käytännöllisen alustan monialaiselle oppimiselle sekä opittujen tietojen ja taitojen harjoittelulle todellisen elämän tilanteissa.

Opinnäytetyönä ja tapahtuma-aktiviteettien järjestämisenä toteutunut osaamisalojen välinen yhteistyö koettiin merkityksellisenä ja sitä halutaan edelleen jatkaa. Myös vuoden 2024 tapahtumajärjestelyissä tarvitaan tekijöitä eri osaamisaloilta – vaikkapa edellä mainituissa markkinointiviestinnällisissä toimissa. Opinnäytetyön aiheita tapahtuman kehittämiseksi löytyy varmasti useita, ja tapahtuman ohjelmaankin voisi osallistua monella tapaa.

Yhteistyötä voisi mahdollisesti laajentaa myös niin, että luonnonvara-alan Tapahtuman järjestäminen -opintojaksolle hyväksyttäisiin opiskelijoita myös muilta aloilta. Yhteistyön lisääminen eri alojen välillä toisi muidenkin alojen opiskelijoille mahdollisuuden osallistua tapahtuman järjestämiseen omalla osaamisellaan. Esimerkiksi medianomit voisivat osallistua Likiksen visuaalisten materiaalien suunnitteluun ja toteutukseen. Näin muidenkin alojen opiskelijat voisivat hyödyntää uudenlaista oppimisympäristöä.

Mona Vuolle
Opiskelee tradenomiksi Oulun ammattikorkeakoulussa

Viola Myllyaho
Opiskelee tradenomiksi Oulun ammattikorkeakoulussa

Annikka Impiö
kansainvälisen markkinoinnin lehtori
ICT ja liiketoiminta
Oulun ammattikorkeakoulu


Artikkeli perustuu opinnäytetyöhön: 

Vuolle, M. & Myllyaho, V. 2023. Markkinointiviestintäsuunnitelma: Likis-lähiruokatapahtuma. Oulun ammattikorkeakoulu. Liiketalouden tutkinto-ohjelma. Opinnäytetyö. https://urn.fi/URN:NBN:fi:amk-2023110128336

Lähteet

[1] Isohookana, H. 2007. Yrityksen markkinointiviestintä. Helsinki: WSOYpro.

[2] Blomster, M., Kurtti, J-R., Määttä, M. & Sinisalo, J. 2020. Digitaalisen markkinoinnin käsikirja. Opas mikro- ja PK-yrityksille. Oulun ammattikorkeakoulu, Oulu. Hakupäivä 16.11.2023. https://urn.fi/URN:ISBN:978-951-597-197-5

[3] Korhonen, H., Korkalainen, K., Pienimäki, T. & Rintala, S. 2015. Tapahtumajärjestäjän opas. Laurea Julkaisut I Laurea Publications I 58. Laurea-ammattikorkeakoulu. Hakupäivä 24.4.2023. https://urn.fi/URN:ISBN:978-951-799-426-2

[4] Vuolle, M. & Myllyaho, V. 2023. Markkinointiviestintäsuunnitelma: Likis-lähiruokatapahtuma. Oulun ammattikorkeakoulu. Opinnäytetyö. Hakupäivä 16.11.2023. https://urn.fi/URN:NBN:fi:amk-2023110128336