Miten etäopetuskokemusta voisi muokata piirun verran enemmän tuttua läsnäopetustilannetta enemmän muistuttavaksi? Kuvailen tässä blogitekstissä erään käytännöllisen kokemuksen asiasta.

Etäopetus on viime vuosina yleistynyt ja tullut tavanomaiseksi korkeakouluopetuksessa. Eihän se tietysti korvaa perinteistä – jo vuosituhansia vanhaa – opettajien ja oppilaiden väliseen läsnävuorovaikutukseen pohjautuvaa oppimistapaa. Jotkut ovat odottaneet jo pitkään etäopetuksen tuloa ja ovat siitä nyt tyytyväisiä – vihdoinkin se saapui! Joillekin toisille taas, niin opiskelijoille kuin opettajille, etäopetus on tullut pyytämättä ja tilaamatta. Jossakin organisaatiossa sitä käytetään ehkäpä olosuhteiden pakosta, vaikkapa rahan tai käytettävissä olevien tilojen puutteen vuoksi. Riippumatta taustasta tai tilanteesta, monikasvoinen etäopetus on nykyisessä muodossaan kasvanut jo niin suureksi ilmiöksi, että sitä harva voi enää kovin paljon liikuttaa siltä paikaltaan, mihin se korkeakouluopetuksessa on istahtanut – se on paikkansa löytänyt ja ottanut!

Ajattelen, että on yksi tekijä, jota kaivataan samalla tavalla lisää niin toivotun kuin ei-toivotun etäopetuksen parissa. Se on opetuksen luonnollisuus ja luonnonmukaisuus. Etä- ja digi ovat olleet vasta vuosikymmeniä – ja ihmisiä taas on ollut jo vuosituhansia ja kuka ties kuinka kauan! Tiede kertoo myös, että ei ihmisen aivojen rakenne niistä ajoista ole muuttunut, kun muinaiset sumerilaiset jossakin tuhansien vuosien takana elivät ja raapustelivat nuolenpääkirjoituksiaan savitauluihin. Luokkahuoneitakin on ollut muodossa tai toisessa jo tuhansia vuosia sitten – ja niissä ne opiskelijat ja opettajat ovat kohdanneet!

Opetussuunnitelmat ovat tietysti olleet erilaisia aina omalla ajallaan, mutta samalla tavalla kuin nykyään silloin muinoinkin opiskelijat siellä jossakin istuivat ja ihmettelivät ja koettivat ymmärtää, että mitähän se tuokin opettajan piirtämä nuolenpää tai käsillään ilmaan huitoma asia nyt oikein tarkoittaa. Oppimisen ohessa katse harhautui tietysti välillä opettajan savitaulusta ulos auringonpaisteeseen odottaen seuraavan välitunnin alkamista – samalla tavalla kuin nykyäänkin!

Tämä katseen harhailu ulos ja ajan mittaamiseen liittyvät ajatukset opetuksen sivutuotteena oli tärkeä asia! Olen itse antanut itseni ymmärtää, että juuri ne nuoret parikymppiset sumerilaiset opiskelijat vuosituhansien takana olivat ne, jotka keksivät esimerkiksi seksagesimaalijärjestelmän. Ne muinaiset välituntia odottaneet insinöörioppilaat olivat niitä, jotka keksivät ajanlaskun jakamisen juurikin 60 minuuttiin per tunti – sata minuuttia per tunti kun olisi tuntunut aivan liian suurelta määrältä!

Voidaan ajatella, että nuo oman aikakautensa sumerilaiset opiskelijat kaipasivat ulos, koska he kokivat sen luonnollisempana ympäristönä itselleen kuin luokkahuoneen sisätilat, sen kovat ja kylmänkosteat kalkkikivipenkit ja paikallisen Aristoteleen narisevan äänen. Luonnonmukaisuudella oli silloinkin tilauksensa. Vastaavaa kaipuuta kohti luonnollisuutta on mielestäni havaittavissa myös nykyaikaisissa opetustilanteissa, ja erityisesti etäopetustilanteissa. Tässä blogitekstissä kuvailen erästä kokeilua luoda etäopetustilanteeseen lisää luonnollisuutta.

Opetustilanteen luonnolliset näkökulmat

Etäopetukseen liittyy sekä oppilaan että opettajan kokemus etäopetustilanteista. Miltä tuntuu opiskelijana istua etäopetustunnilla verrattuna läsnäolotuntiin? Entä miltä siellä tuntuu opettaa? Ollaanko tässä kokemuksessa sekä opetus- että oppimispuolella tasapainoisessa tilanteessa? Etäopetuksessahan ollaan etävälineiden etuja nauttimassa, mutta samalla myös niiden rajoitteiden ja monenlaisten vuorovaikutusvääristymienkin haitoista kärsimässä.

Millä etäopetustilanteita voi kehittää? Opetustilanteiden muokkaaminen tavalla tai toisella lähemmäksi luonnollista läsnä tapahtuvaa vuorovaikutustilannetta on asia, joka mielestäni väistämättä tuottaa hyötyjä niin opettajille kuin opiskelijoille. Opetustilanteethan ovat olleet jo vuosituhansien ajan luonnollinen juttu – ihmisten välistä vuorovaikutusta. Jos jotakin opetustapaa on sovellettu menestyksellisesti tuhansia vuosia, ei niissä ihan väärässä voida olla.

Vasta ihan viime aikoina etänä tai ajasta, paikasta tai keskittymisestä riippumattomat opetustavat ovat yleistyneet. Välillä etäopetuksen parissa työskennellessä vaikuttaa siltä, että digitaalinen rajapinta liian usein jollakin merkillisellä tavalla jäykistää ihmisen luontaista käyttäytymistä. Sitä myötä myös tiedon omaksumiskykyä, silloin kun opetuksessa puhutaan vaativammista tai muuten monimutkaisempaa ajattelua vaativista asioista. Miten opetustilanteisiin voitaisiin luoda hivenen verran luonnollisuutta lisää?

Kokeilin keväällä 2024 erästä piirtotauluksi kutsumaani ratkaisua etäopetustilanteiden muotoilemiseksi hivenen luonnollisemmaksi. Testasin piirtotaulua muutamilla etätunneilla tietotekniikan insinöörikoulutuksessa matematiikan, fysiikan ja elektroniikan opetuksessa. Piirtotaulun idea oli tehdä jotakin, joka muuntaa tavanomaisen etäopetustilanteen pienen askelen, tai ”yhden ruudun”, verran kohti tavallisempaa vuorovaikutustilannetta yksinkertaisen järjestelyn avulla.

Etäopetuksen piirtotaulu

Rakensin tukevasta läpinäkyvästä akryylilevystä vajaan metrin korkean ja noin puoli metriä leveän piirtotaulun, johon voi piirtää ihan tavallisella taulutussilla. Jalusta, jonka varassa piirtotaulu lepää, oli samasta levystä valmistettu. Kiinnitin piirtotauluosan jalustaan tarkoituksella siten, että syntyvä kallistuskulma on suurin piirtein sama kuin tavallisella kannettavalla tietokoneella sitä käytettäessä. (Kuva 1.)

Piirros, jossa piirtotaulu ja sen mitat: korkeus 80 senttimetriä ja leveys 50 senttimetriä.
KUVA 1. Piirtotaulun rakenne (kuva: Manne Hannula, 2024).

Piirtotaulun käyttöperiaatetta etäopetustilanteessa on havainnollistettu kuvassa 2. Etäopetusluento on aloitettu tavalliseen tapaan tavallisella kannettavalla tietokoneella, jossa kamera on näytön yläosassa. Kun sitten tulee opetustilanne, jossa tulisi vaikkapa laskea käsin matemaattisia laskutoimituksia tai havainnollistaa fysikaalisia ilmiöitä piirtämällä, sen sijaan että näitä tekisi tietokoneen digitaalisia välineitä käyttäen, saman asian voi tehdä piirtotaulua apuna käyttäen.

Piirros, jossa mies istuu piirtotaulun edessä.
KUVA 2. Piirtotaulun käyttötilanne (kuva: Manne Hannula, 2024).

Kuvassa 2 näkyy, että piirtotaulu on käyttötilanteessa asemoitu siten, että kannettavan tietokoneen näytön kulma ”alfa” on suurin piirtein sama kuin piirtotaulun kulma ”beeta”. Tämän myötä opiskelijat näkevät luonnollisella perspektiivillä ja ergonomisesti yhtäaikaisesti niin taululle piirretyt asiat kuin opettajan kuvankin. Etäopetuksessa käytössä oleva kamera on tyypillisesti opettajan tietokoneen näytön yläreunassa. Kuvan 2 havainnollistamalla asettelulla etäisyydet ja näyttökulmat ovat luonnollisen oloiset – kohtuullisen lähellä sitä, jos pöydän takana kameran linssin sijasta olisikin oppilaan oma silmä.

Yksityiskohtana piirtotauluratkaisussa tuli kuitenkin huomioida kameran optiset ominaisuudet. Jotta piirtotauluun piirretty teksti näkyisi oikein opiskelijoille (vasemmalta oikealle), kamerakuva tuli peilata vaakasuunnassa. Toteutin tämän erityisellä python-ohjelmakoodiratkaisulla siten, että pystyin jakamaan oman tietokoneeni näyttöä opiskelijoille Zoom-etäluennolla tavalla, jossa jaettavassa ruudussa näkyi reaaliaikaisesti tietokoneen web-kameran näkymä, mutta vaakasuunnassa peilattuna. Tämä käänsi piirtotaululle laaditun kirjoituksen aina automaattisesti oikein päin vasemmalta oikealle.

Kokemuksia piirtotaulun käytöstä

Käytin piirtotaulua opetuksen apuna kokeellisesti lukuisilla oppitunneilla keväällä 2024. Kuva 3 havainnollistaa erästä opetustilannetta ja opiskelijoille jaetun näytön vastaavaa näkymää.

Kuvakaappaus etäopetustilanteesta Zoomista, jossa opettaja käyttää piirtotaulua.
KUVA 3. Piirtotaulu opetustilanteessa (kuva: Manne Hannula, 2024).

Piirtotaulun ”askel kohti luonnollisuutta” ilmenee kuvassa 3 esimerkiksi siten, että piirtotaulua käyttäessä opettaessa on mahdollista piirtää luontevasti ja ergonomisesti taululle, seistä samalla opiskelijoiden edessä ja elehtiä sekä havainnollistaa opetettavia asioita luonnollisella tavalla.

Katsekontakti on vuorovaikutustilanteissa tärkeää. Kuvan 3 havainnollistamassa tilanteessa opiskelijoilta voi esimerkiksi kysyä, että miten tämä tähän piirtämäni varaus q1 vaikuttaa tähän systeemiin, katsoen samalla kameraan ja opiskelijoihin suoraan piirtotaulun läpi. Tämä kyselytekniikka tuntui etäopetuksen yhteydessä virkistävän luonnolliselta. Välillä opettajana tuntui, melkein kuin olisi pitänyt tavallista läsnätuntia aiheesta, ja ihan kuin opiskelija olisi istunut kameran linssin kohdalla ihan oikeasti.

Keskustelin myös opiskelijoiden kanssa piirtotaulun käytöstä ja siitä, miten he sen kokivat. Kyseessähän ei ollut mikään ”järisyttävä mullistus” vaan pienen pieni modifikaatio tavalliseen etäopetustilanteeseen. Sain käsityksen, että oppituntikokemus oli myös heidän puolellaan myönteinen. Jossakin tilanteessa kysyinkin opiskelijoilta etätunnilla, että millä tavoin käydään jokin asia läpi – tietokoneen ruudulla vai piirtotaululla, ja piirtotaulu sai enemmän kannatusta! Kun olen tarkastellut etäluennoista tehtyjä nauhoitteita jälkikäteen, olen arvioinut, että pitempääkin opetusta tai teoreettisemman asian selitystä tuntuu olevan jotenkin vaivattomampi seurata, kun asiat tapahtuvat opettajan kuvan ja katsojien välisellä taululla ja tilanne vaikuttaa enemmän keskustelulta katsojan kanssa.

Mutta se on varmaa, että koska ihmisen aivojen rakenne ei ole juuri muuttunut tuhansien vuosien takaa sumerilaisten, kreikkalaisten tai bysanttilaisten akatemioiden ajoilta, osa opettajista unohtuu vielä nykyäänkin jaarittelemaan pitkästikin opetuksen aiheena olevista asioista, eri puolilta kiireettömästi tarkastellen ja pohdiskellen, ihan vain niiden kiintoisuuden vuoksi. Tämä voi olla puuduttavaa niin opiskelijoiden takamuksille kuin opettajien niska-hartiaseudulle. Piirtotaulun myötä minulle on syntynyt tuntuma, että seisaaltaan piirtotaulun läpi puhuttuna jaarittelua on ergonomisesti ja vaivattomasti tuotettavissa paljon pitempiä aikoja kuin istualtaan hartiat kyyryssä tietokoneen ylle kaartuneena. Tämä mahdollistaa opetukseen ikiaikaisesti luonnollisesti kuuluvan pitkäveteisyyden tuhatvuotisten perinteiden kestävän jatkamisen myös tulevaisuudessa.

Miten jatkossa?

Koska kokemukset piirtotaulusta olivat myönteisiä, aion käyttää piirtotaulua opetuksen tukena jatkossakin. Piirtotaulun erityinen etu on sen yksinkertaisuus: siinä ei esimerkiksi ole paristoja eikä asennettavia ajureita. Ajattelen, että yksinkertaisena tämän piirtotaulun idean kannattaa pysyäkin. Piirtotaulun tulee olla jotakin, jonka voi vain ”vetäistä vierestä” oman koneen ruudun ja itsen väliin tarvittaessa käytännölliseksi ja käsin kosketeltavaksi etävuorovaikutuksen apuvälineeksi.

Ajattelen että tässä kuvattu piirtotaulu oli mukavan kokoinen luonnollinen askel – ruudun verran – kohti luonnollisempaa vuorovaikutustilannetta etäopetuksessa. Aika näyttää, oliko tästä askeleesta hyötyä, huvia vai kumpaakaan!

Niitä kollegoita, joita piirtotaulun soveltaminen opetuksessa kiinnostaa, kannustan nykäisemään minua hihasta. Opastan mielelläni halukkaita oman piirtotaulun rakentamiseen, ratkaisun idea on vapaasti käytettävissä. Piirtotaulun rakentaminen soveltuu erinomaisesti käsityötaitoisille opettajalle vapaajakson aikaiseksi nikkarointiprojektiksi. Piirtotaulun soveltamisessa (kamerakuvan peilauksessa tarvittava ohjelmisto) opastan myös tarvittaessa.



Manne Hannula
yliopettaja
ICT ja liiketoiminta
Oulun ammattikorkeakoulu