Hevosklinikka ja -tallirakentamisessa törmätään usein rakennussuunnittelullisesti heikkoihin kokonaisuuksiin. Rakennukset ovat muodoltaan hallimaisia elementtiratkaisuja, joissa tilat on toteutettu laissa esiintyvin vähimmäisvaatimuksin ahtaiksi ja laitosmaisiksi. Huono tilasuunnittelu ammattiympäristössä on työturvallisuusriski. Tarvitaankin keinoja, joilla voidaan vaikuttaa positiivisempaan tilasuunnittelulliseen lopputulokseen.
Suomessa rakentamista ohjaa maankäyttö- ja rakennuslaki, jonka tavoitteena on luoda edellytyksiä paremmalle elinympäristölle. Lain tavoitteena on edistää kestävää kehitystä ekologisesti, sosiaalisesti, taloudellisesti ja kulttuurillisesti, ja esimerkiksi työskentelyyn tarkoitetut tilat suunnitellaan ja rakennetaan käyttötarkoitukseensa soveltuviksi. Samalla huolehditaan niiden toimivuudesta, viihtyisyydestä ja turvallisuudesta. Maankäyttö- ja rakennuslakiin pohjautuu erikseen ympäristöministeriön asetuksia, joilla voidaan antaa tarkempia säädöksiä työtiloista ja rakennuksen palo- sekä käyttöturvallisuudesta. [1]
Eläinsuojelulakiin pohjautuvassa valtioneuvoston asetuksessa säädetään erikseen hevosen pidosta. Eläinsuojaa suunniteltaessa otetaan huomioon kyseisessä asetuksessa säädetyt vaatimukset karsinasta, tarhasta, laitumesta, pitopaikasta ja yleisesti eläinsuojasta. [2] Puhuttaessa hevosklinikasta yhdistetään kontekstissa eläinsuoja ja työtila, jolloin suunnittelun lähtökohtiin perehdytään laajemmin ja kokonaisvaltaisemmin.
Eläinsuojan suunnittelussa huomioitava laji, ympäristö ja ihmisen toiminta
Paikka on ihmiselle kokemuksen kautta vakiintunut käsite, joka voi synnyttää joko positiivisia, neutraaleja tai negatiivisia mielleyhtymiä perustuen ihmisen aikaisempiin muistoihin. Jokainen ihminen kokee siis saman paikan eri tavalla. Fyysisellä ympäristöllä on yhdessä sosiaalisten tekijöiden kanssa huomattava merkitys ihmisen hyvinvointiin. Usein hyvän ympäristön tunnusmerkkeinä pidetäänkin toimivaa, turvallisuuden tunnetta luovaa ja esteettistä nautintoa tuottavaa ympäristöä. [3]
Tilan erottaa usein paikasta sen fyysinen rajautuneisuus. Vaikka tila ei välttämättä tuota ihmiselle erityisempiä tunteita, käytetään tilan kokemiseen silti kaikkia perusaisteja. [3] Eläimeltä voidaan vain olettaa samoja asioita, sillä se ei puhu sanoilla. Eläinlajin huomioon ottaminen onkin yksi tärkeimmistä seikoista eläinsuojaa suunniteltaessa [4].
Hevosen kohdalla turvallinen ja käytännöllinen tila muodostuu selkeistä linjoista, jolloin esimerkiksi tilan yleisilme on huoliteltu ja siisti, materiaalivalinnat kestäviä ja tilat oikeilla mitoilla suunniteltu. Laki antaa mitoitukselle minimivaatimukset, mutta lopullisista suunnittelullisista ratkaisuista on aina vastuussa itse suunnittelija. Eläinsuojan korkeus on vähintään 2,2 metriä, josta voidaan vähentää tietty prosentuaalinen osuus ja talotekniikkaan kuuluvat osat. Karsinan pinta-ala määräytyy säkäkorkeuden mukaan ja on minimissään 4–9 neliömetriä. Ihmisille tarkoitetun huoneen vähimmäispinta-ala tulee olla 7 neliömetriä ja työtilan korkeus vähintään 2,5 metriä. [1] [2] [5] Minimimitoituksiin kannattaakin suhtautua suurpiirteisesti ja lähestyä suunniteltavaa kohdetta aina käyttäjäkunta edellä. Kulkureitit suunnitellaan esteettömiksi ja helposti kuljettaviksi [2] [6].
Pohjapiirustuksesta värivyöhykkeisiin ja kulkuviivoihin
Pohjapiirustuksen (kuva 1) vastaanottotiloissa kulku sisään ja ulos mahdollistetaan samaa ovea käyttäen. Ratkaisulla pienennettään risteävän liikenteen mahdollisuutta rakennuksen sisällä, jolloin myös tapaturmien riski pienenee. Järjestely on hevosta ajatellen edullinen. Asiointi klinikalla voidaan toteuttaa ilman toisen hevosen kohtaamista. Yksi isompi tila vähentää häiriötekijöitä, eikä niin kutsuttuja kuolleita kulmia pääse syntymään.
Suunnittelussa puhutaan usein pohjan muuntojoustavuuden merkityksestä, joten myös tässä pohjaratkaisussa esimerkiksi isompi toimenpidetila on suunniteltu jaettavaksi. Tallin puolella on yksi kiinteä karsina pesu- ja kengityskarsinan välissä, mutta vastakkaisen pitkän sivun karsinoiden väliseinät on suunniteltu liikutettaviksi kattokiskoilla. Tämä lisää huomattavasti tilan käyttömahdollisuuksia esimerkiksi hevostilanteen mukaan.
Tilojen jakautuneisuutta on helpoin havainnollistaa värivyöhykkeillä (kuva 2). Eri väriset värivyöhykkeet kuvaavat rakennuksen pohjassa eri toiminnoille varattuja tiloja. Esimerkiksi ihmisten tilat, joihin kuuluvat vastaanottoaula, sosiaalitilat ja pukuhuoneet, on merkitty punaisella. Vihreä väri kuvaa nimensä mukaisesti toimenpidetiloja, ja sinisellä värillä on merkitty potilastilat eli tässä yhteydessä rakennuksen tallipuoli. Värivyöhykkeillä korostettua pohjapiirrosta tarkasteltaessa huomataan, etteivät esimerkiksi ihmisen tilat kulje toimenpide- ja potilastilojen välistä. Vyöhykejaolla on suuri merkitys tilojen välisen sujuvan kulun kannalta, mikä osaltaan vaikuttaa myös tilan kokemuksellisuuteen.
Toimivaa suunnittelullista lopputulosta voidaan havainnollistaa myös kulkuviivojen (kuva 3) avulla. Sujuva kulku tilasta toiseen tekee rakennuksen käyttämisestä mielekästä ja joustavaa. Esimerkiksi pukuhuonetiloissa kulku tallin puolelta on tehty kaksijakoiseksi käyttämällä teollisuuspukuhuoneen kaavaa. Pukuhuoneissa on erikseen likainen ja puhdas puoli, jolloin ehkäistään bakteerien kulkeutumista ja lisätään hygieniaa. Lisäksi suurimmassa osassa henkilökunnan tiloja kulku on tehty tarkoituksella ympyrämäiseksi helpottamaan nopeaa siirtymistä ja ehkäisemään ahtauden tuntua. Hevosten kulkuun tiloissa on kiinnitetty huomiota vastakkaisesta, pakoeläimelle tärkeästä näkökulmasta. Kuolleet kulmat on minimoitu suorilla linjoilla.
Suunnitellussa hevosklinikan pohjaratkaisussa yhdistettiin laajasti aihetta koskevaa lainsäädäntöä hyvän arkkitehtuurin piirteisiin ja alalla työskentelevien ammattilaisten näkökulmiin. Varsinkin hevosalalla työskentelevien ammattilaisten mielipiteet olivat yhteneväiset tilojen laajuudesta ja pohjaratkaisun yksinkertaisuudesta. Ihmisen tilan ja paikan kokemuksellisuus ja hevosen lajiluonne pakoeläimenä ovat siis merkittäviä esimerkkitekijöitä sille, miksi tilasuunnittelua tulee toteuttaa aina tapauskohtaisesti.
Henna-Maria Riikola
Valmistunut rakennusarkkitehdiksi Oulun ammattikorkeakoulusta
Kai Tolonen
lehtori
Tekniikka
Oulun ammattikorkeakoulu
Artikkeli perustuu opinnäytetyöhön: Riikola, H-M. (2023). Hevosklinikkakokonaisuuden suunnittelu. Kaunis, käytännöllinen ja toimiva kokonaisuus [AMK-opinnäytetyö, Oulun ammattikorkeakoulu, Rakennusarkkitehdin tutkinto-ohjelma]. Theseus. https://urn.fi/URN:NBN:fi:amk-2023052614764
Lähteet
[1] Maankäyttö- ja rakennuslaki (Alueidenkäyttölaki) 5.2.1999/132. https://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/1999/19990132
[2] Valtioneuvoston asetus hevosten suojelusta 10.6.2010/588. https://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/2010/20100588
[3] Korpelainen, H., Kaukonen, H., & Räsänen, J. (2004). Arkkitehtuurin ABC. Löytöretki rakennettuun ympäristöön. Art-Print Oy.
[4] Eläinsuojeluasetus 7.6.1996/396. https://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/1996/19960396#L1
[5] Ympäristöministeriön asetus asuin-, majoitus- ja työtiloista 1008/2017. https://www.finlex.fi/fi/laki/alkup/2017/20171008
[6] Ympäristöministeriön asetus rakennuksen käyttöturvallisuudesta 1007/2017. https://www.finlex.fi/fi/laki/alkup/2017/20171007
Vastaa
Sinun täytyy kirjautua sisään kommentoidaksesi.