Vaikeisiin mielenterveyden häiriöihin liittyy itsestigmatisaatiota eli itsensä leimaamista, jolla on haitallisia seurauksia ihmisen hyvinvoinnille. Itsestigma on usein seurausta yhteiskunnassa ja palveluiden rakenteissa piilevästä mielenterveysongelmiin kohdistetusta stigmasta. Kansallisessa mielenterveysstrategiassa painotetaan leimaamisen vähentämistä ja mielenterveyspalveluiden kehittämistä voimavarakeskeisempään suuntaan. Artikkelissa esitellään sisäisen stigman vähentämiseksi kehitettyjä psykoedukatiivisia interventioita.
Mielenterveyshäiriöihin liittyy edelleen syrjintää ja leimaamista, vaikka mielenterveysbarometrin perusteella suomalaisten asenteet ovat muuttuneet sallivammiksi viime vuosikymmenen aikana (Kaivosoja & Rissanen, 2022), ja lieviin mielenterveysongelmiin liittyvä stigma on hälventynyt. (Sosiaali- ja terveysministeriö, 2023). Vakaviin psyykkisiin sairauksiin, riippuvuuksiin ja päihdeongelmiin kohdistuu edelleenkin voimakasta leimaamista, eikä stigmoja ylläpitäviä rakenteita ja mekanismeja useinkaan tiedosteta tai tunnusteta yhteiskunnassa. (Sosiaali- ja terveysministeriö, 2023.)
Stigman eri tasot
Stigma eli häpeäleima tarkoittaa sosiaalista leimaamista (Maanmieli, 2019) ja on taustan, olemuksen, toiminnan tai sairauden vuoksi ihmiseen liitetty kielteinen mielikuva (Sosiaali- ja terveysministeriö, 2023). Stigma voi liittyä myös rotuun, kulttuuriin ja etnisyyteen. Vähemmistöön kuuluminen saattaa vahvistaa yksilön kokemaa mielenterveysongelmiin liitettyä stigmaa, ja hän voikin kokea moninkertaista stigmaa samanaikaisesti esimerkiksi kulttuurinsa ja etnisyytensä johdosta. (Leamy ym., 2011.)
Kuvassa 1 on stigman eri muotoja. Rakenteellinen stigma tarkoittaa yhteiskunnan rakenteissa piileviä syrjintään johtavia tekijöitä. Julkinen stigma tarkoittaa sitä, että esimerkiksi julkisessa keskustelussa tai viestinnässä esitetään virheellisiä käsityksiä ja ennakkoluuloja ylläpitäviä stereotypioita ja tarinoita. Assosiatiivinen stigma kohdistuu henkilön läheisiin ja hänen kanssaan asioiviin ihmisiin. Stigma voi aiheuttaa ihmiselle enemmän haittaa kuin se sairaus tai tila, johon leimaamista kohdistuu. (Sosiaali- ja terveysministeriö, 2023.)
Stigman vähentämisen suhteen olisi erityisen tärkeää purkaa rakenteellista, julkista tai sosiaalista leimaa, koska se mahdollistaa laajempia muutoksia yhteiskunnassa (Sosiaali- ja terveysministeriö, 2023). Uusien toimintamallien avulla voitaneen parantaa tehokkaasti yhteiskunnan asenteita mielenterveysongelmia kohtaan. Toipumisorientaation edistäminen ja varhainen puuttuminen voivat parantaa sekä hoidon laatua että yhteiskunnan asenteita. Lisäksi positiivista mielenterveyttä painottamalla voidaan mahdollisesti hälventää mielenterveysongelmien kielteistä kuvaa. (Malla ym., 2015.)
Haitallinen itsestigmatisaatio
Sisäistetty stigma eli itsestigmatisaatio on leimaamisen haitallisimpia seurauksia (Sosiaali- ja terveysministeriö, 2023). Itsestigmatisaatiossa ihminen hyväksyy julkisen stigman ja alkaa kohdistaa sitä itseensä siten, että hänen aikaisemmat identiteettinsä korvautuvat leimaavilla käsityksillä itsestä. (Jahn ym., 2020.)
Itsestigmatisaatio heikentää itsetuntoa, minäpystyvyyttä ja koettua hyvinvointia (Jahn ym., 2020; Corrigan ym., 2010). Ilmiöön liittyy usein häpeän ja osattomuuden tunteita, mikä voi johtaa vetäytymiseen sosiaalisista kontakteista, hoidon keskeyttämiseen tai siihen, että lakkaa työskentelemästä aikaisemmin tärkeinä pitämiensä tavoitteiden puolesta. (Sosiaali- ja terveysministeriö, 2023.) Yksilön omaksuma sairaan identiteetti on yhteydessä myös lisääntyneeseen psykiatriseen oireiluun ja itsetuhoisuuteen. (Yanos ym., 2020.) Leimautumisen kokemuksia ja motivaation heikentymistä esiintyy eniten skitsofreniakirjon häiriöiden yhteydessä. (Corrigan ym., 2010.)
Itsestigmatisaatio jää usein tunnistamatta ja käsittelemättä hoidossa. Sitä tulisi käsitellä tietoisesti hoitosuhteissa (Jahn ym., 2020) ja kiinnittää huomiota voimaannuttamiseen niiden potilaiden kohdalla, jotka kokevat itsestigmaa. (Favre & Richard-Lepoulier, 2023.)
Itsestigmatisaation vähentämiseksi kehitettyjä interventioita
Itsestigmatisaation vähentämiseksi on kehitetty erilaisia interventioita. Opinnäytetyönä toteutetussa, kansainvälisiin tutkimuksiin kohdistetussa katsauksessa haettiin näyttöön perustuvia mielenterveyspalveluihin kehitettyjä interventioita. Katsauksessa tavoitettiin kuusi (N=6) interventiota. (Hentilä, 2024.)
Suurin osa katsauksessa tunnistetuista interventiosta perustui psykoedukaatioon eli työmenetelmään, jossa jaetaan tietoa mielenterveydestä ja mielenterveyteen vaikuttavista asioista. Psykoedukaatiossa välitetään luotettavaa tietoa mielenterveydestä vuorovaikutteisesti keskustellen, ja se voi tapahtua kahdenkeskisessä yhteistyösuhteessa tai ryhmässä. Oireista ja psyykkisten reaktioiden tavallisuudesta kerrotaan käyttäen normaalia arkipäivän kieltä ja ammattislangia välttäen, sillä sairauden leima, vieraat termit ja sisältö voivat jopa lisätä mielenterveyteen liittyviä pelkoja. (Terveyden ja hyvinvoinnin laitos, 2025.)
Interventioiden tavoitteena oli lisätä asiakkaan tietoa ja tietoisuutta psykiatrisesta sairaudestaan ja siten vähentää itsestigmatisaatiota (Kumari ym., 2023; Sivakumar ym., 2022; Hasan & Alasmee, 2022; Shih ym. 2022). Kaksi interventiota hyödynsi psykoedukaatiossaan kognitiivista käyttäytymisterapiaa, jossa pyritään auttamaan potilasta muuttamaan omia negatiivisia uskomuksia positiivisemmiksi. (Hasan & Alasmee, 2022; Shih ym. 2022.)
Yksi interventioista hyödynsi mindfulness-pohjaista kognitiivista terapiaa tavoitteenaan asiakkaan resilienssin ja itsetunnon vahvistaminen vähentäen samalla itsestigmaa (Dai ym., 2024). Aikaisemman tutkimuksen mukaan tietoista läsnäoloa kehittävät, mindfulnessiin perustuvat interventiot ovat tukeneet skitsofreniaa sairastavien henkilöiden toimintakykyä (Yüksel & Bahadır-Yılmaz, 2021) ja voivat olla tehokkaita henkilökohtaisen toipumisen edistämisessä. (Cheng ym., 2023.)
Ranskassa on parhaillaan meneillään laaja tutkimus, jossa testataan myötätuntokeskeisen terapian (CFT) vaikuttavuutta itsestigman vähentämisessä. Intervention avulla tähdätään muutoksiin häpeän tunteessa. (Riebel ym., 2023.)
Katsauksen tulosten mukaan interventiot vähensivät merkittävästi vakaviin mielenterveyshäiriöihin liittyvää itsestigmaa. Lisäksi edistymistä tapahtui minäpystyvyydessä (Hasa & Alasmee, 2022), itsetunnossa (Shih ym., 2022; Dai ym., 2024), resilienssissä (Dai ym., 2024), toimintakyvyssä, sairauden tilassa ja toimintakyvyssä. (Sivakumar ym., 2022.)
Itsestigmatisaation vähentäminen tulisi ottaa tavoitteeksi myös kansallisissa mielenterveyspalveluissa
Kansallisessa mielenterveysstrategiassa painotetaan mielenterveysoikeuksia, joita ovat esimerkiksi tietämättömyyden, syrjinnän ja leimaamisen vastainen työ ja hyvän mielenterveyden näkeminen jokaiselle ihmiselle kuuluvana perusoikeutena. Erityisen tärkeää on keskittyä mielenterveyshäiriöitä sairastavien henkilöiden perusoikeuksien toteutumiseen ja mielenterveyspalveluiden laaja-alaiseen kehittämiseen. (Vorma ym., 2020.)
Mielenterveysongelmien stigmatisoinnin kannalta on ongelmallista, että usein hoitohenkilökunnan asenteet ovat jopa muuta väestöä ennakkoluuloisempia (Maanmieli, 2019). Mielenterveyspalveluissa tulisi stigman ja syrjinnän vähentämisen lisäksi vahvistaa ammattilaisten mielenterveysosaamista. Osaaminen tarkoittaa muun muassa tietoa ja ymmärrystä mielenterveydestä terveyden osa-alueena ja voimavarana, mielenterveyden suoja- ja riskitekijöistä sekä mielenterveyden vahvistamisen keinoista. Siihen kuuluvat myös mielenterveyteen liittyvien asenteiden tunnistaminen ja niiden merkityksen ymmärtäminen. (Sosiaali- ja terveysministeriö, 2023.)
Hyvä hoito toimii syrjinnän poistamisen kulmakivenä. Pelkkä kielteinen suhtautuminen syrjintään ei siis riitä, vaan tarvitaan aktiivisia ja tietoon perustuvia toimia. (Kaivosoja & Rissanen, 2022.) Psykiatrisia sairaalajaksoja kokeneiden potilaiden häpeän kokemuksissa korostuu stigma, joka on rakentunut osaksi identiteettiä. Huonot kokemukset hoidosta, raskas lääkitys sekä läheisten leimaava ja syrjivä asenne ovat lisänneet potilaiden häpeää. Häpeän vastavoimana on kuitenkin toivo, jonka luomisessa ja ylläpitämisessä potilaan läheiset ja hoitotyöntekijät ovat keskeisessä roolissa. Läheisten ja hoitohenkilökunnan empaattinen ja ymmärtäväinen suhtautuminen ovat helpottaneet häpeän käsittelyä ja siitä toipumista. (Maanmieli, 2019.) (Kuva 2.)
Psykoedukaatioon panostaminen, oireenhallintakeinojen kehittäminen, henkilökohtaisten tavoitteiden asettamiseen kannustaminen ja itsemääräämisoikeuden vahvistaminen vaikuttaisivat edistävän toivoa, toipumista, integroitumista yhteiskuntaan ja voimaantumista vaikeita mielenterveyshäiriöitä sairastavien ihmisten keskuudessa. (Thomas ym., 2018.) Voimaantuminen voidaan nähdä itsestigmatisaation vastakohtana, sillä se lisää ihmisen uskoa omiin kykyihin. (Corrigan & Rao, 2012.)
Myös sosiaalisen tuen (kuva 3) on todettu lisäävän toivoa, vähentävän itsestigmaa ja edistävän henkilökohtaista toipumista (Huang ym. 2023). Jokainen ammattilainen voi tarjota sosiaalista tukea ilman lisäkoulutuksia ja taloudellisia panostuksia. Ammattilaisen olisi myös tärkeää tunnistaa osaksi potilaan identiteettiä rakentunut stigma ja kyetä ottamaan se puheeksi potilaan kanssa luottamuksellisessa hoitosuhteessa. Opinnäytetyön (Hentilä, 2024) tuloksia voidaan hyödyntää itsestigmatisaatiota vähentävän psykoedukaation kehittämisessä suomalaisessa kontekstissa.
Reetta Hentilä
Valmistunut sairaanhoitajaksi (AMK) Oulun ammattikorkeakoulun hoitotyön tutkinto-ohjelmasta
Sirpa Tölli
lehtori
Hyvinvointi ja kulttuuri
Oulun ammattikorkeakoulu
Artikkeli perustuu opinnäytetyöhön:
Hentilä, R. (2024). Vakaviin mielenterveyshäiriöihin liittyvän itsestigmatisaation vähentäminen – katsaus kirjallisuuteen [AMK-opinnäytetyö, Oulun ammattikorkeakoulu, hoitotyön tutkinto-ohjelma]. Theseus. https://urn.fi/URN:NBN:fi:amk-2024112931463
Lähteet
Cheng, D.Y.T., Young, D.K.W., Carlbring, P., Ng, P.Y.N., & Hung, S.S.L. (2023). Facilitating Personal Recovery Through Mindfulness-Based Intervention Among People With Mental Illness. Research on Social Work Practice, 33(8), 827–848. https://doi.org/10.1177/10497315221137137
Corrigan, P.W., & Rao, D. (2012). On the Self-Stigma of Mental Illness: Stages, Disclosure, and Strategies for Change. Canadian Journal of Psychiatry, 57(8), 464–468. https://doi.org/10.1177/070674371205700804
Corrigan, P. W., Morris, S., Larson, J., Rafacz, J., Wassel, A., Michaels, P., Wilkniss, S., Batia, K., & Rüsch, N. (2010). Self-stigma and coming out about one’s mental illness. Journal of Community Psychology, 38(3), 259–275. https://doi.org/10.1002/jcop.20363
Dai, J., Sun, D., Li, B., Zhang, Y., Wen, M., Wang, H., & Bi, H. (2024). Mixed-Mode Mindfulness-based cognitive therapy for psychological resilience, Self Esteem and Stigma of patients with schizophrenia: a randomized controlled trial. BMC Psychiatry, 24(1), 179. https://doi.org/10.1186/s12888-024-05636-z
Favre, S., & Richard-Lepoulier, H. (2023). Self-stigma and bipolar disorder: A systematic review and best-evidence synthesis. Journal of Affect Disorders, 335, 273–288. https://doi.org/10.1016/j.jad.2023.05.041
Hasan, A. A., & Alasmee, N. (2022). Evaluation of the impact of a self-stigma reduction programme on psychosocial outcomes among people with schizophrenia spectrum disorder. Journal of Mental Health, 31(1), 83–91. https://doi.org/10.1080/09638237.2024.2414695
Hentilä, R. (2024). Vakaviin mielenterveyshäiriöihin liittyvän itsestigmatisaation vähentäminen: katsaus kirjallisuuteen [AMK-opinnäytetyö, Oulun ammattikorkeakoulu, hoitotyön tutkinto-ohjelma]. Theseus. https://urn.fi/URN:NBN:fi:amk-2024112931463
Huang, L. T., Liu, Y. L., Pao, C. H., Chang, Y. H., Chu, R. Y., Hsu, H. M., Wei, D. R., & Yang, C. Y. (2023). The association of social support and hope with self-stigma and perceived recovery among people with schizophrenia: The serial mediation effect. Journal of Advanced Nursing, 80(6), 2340–2350. https://doi.org/10.1111/jan.15980
Jahn, D. R., Leith, J., Muralidharan, A., Brown, C. H., Drapalski, A. L., Hack, S., & Lucksted, A. (2020). The influence of experiences of stigma on recovery: Mediating roles of internalized stigma, self-esteem, and self-efficacy. Psychiatric Rehabilitation Journal, 43(2), 97–105. https://doi.org/10.1037/prj0000377
Kaivosoja, M., & Rissanen, P. (2022). Mielenterveyshäiriöihin liittyvät asenteet muuttuneet myönteisemmäksi – asenteiden muutos ei yksinään poista syrjintää. Lääketieteellinen Aikakauslehti Duodecim, 138(11), 969–971. https://www.duodecimlehti.fi/lehti/2022/11/duo16737
Kumari, S., Joseph, J., & Singh, B. (2023). Nurse-led brief psycho-education on self-stigma among clients with schizophrenia and affective disorders: – Solomon four group design. Applied Nursing Research, 69, 151657. https://doi.org/10.1016/j.apnr.2022.151657
Leamy, M., Bird, V., Le Boutillier, C., Williams, J., & Slade, M. (2011). Conceptual framework for personal recovery in mental health: systematic review and narrative synthesis. British Journal of Psychiatry, 199(6), 445–452. https://doi.org/10.1192/bjp.bp.110.083733
Maanmieli, T. K. (2019). Häpeä ja stigma mielisairaaloiden potilaiden ja heidän omaistensa muistoissa. Sosiaalilääketieteellinen Aikakauslehti, 56(3), 181–191. https://doi.org/10.23990/sa.75490
Malla, A., Joober, R., & Garcia, A. (2015). ”Mental illness is like any other medical illness”: a critical examination of the statement and its impact on patient care and society. Journal of Psychiatry and Neuroscience, 40(3), 147–150. https://doi.org/10.1503/jpn.150099
Riebel, M., Rohmer, O., Charles, E., Lefebvre, F., Weibel, S., & Weiner, L. (2023). Compassion-focused therapy (CFT) for the reduction of the self-stigma of mental disorders: the COMpassion for Psychiatric disorders, Autism and Self-Stigma (COMPASS) study protocol for a randomized controlled study. Trials, 24, 393. https://doi.org/10.1186/s13063-023-07393-y
Shih, C., Hiang, J., & Yang, M. (2022). Anti-stigma psychosocial intervention effects on reducing mental illness self-stigma and increasing self-esteem among patients with schitzophrenia in Taiwan: A quasi-experiment. Asian Journal of Psychiatry, 73, 103171. https://doi.org/10.1016/j.ajp.2022.103171
Sivakumar, T., Basavarajappa, C., Philip, M., Kumar, C. N., Thirthalli, J., & Parthasarathy, R. (2022). Impact of incentivizing ASHAs on the outcome of persons with severe mental illness in a rural South Indian community amidst the COVID-19 pandemic. Asian Journal of Psychiatry, 80, 103388. https://doi.org/10.1016/j.ajp.2022.103388
Sosiaali- ja terveysministeriö. (2023). Suosituksia mielenterveyteen, päihdeongelmiin ja riippuvuuteen liittyvän stigman ja syrjinnän tunnistamiseen ja vähentämiseen (Sosiaali- ja terveysministeriön julkaisuja 2023:29). Valtioneuvosto. http://urn.fi/URN:ISBN:978-952-00-9873-5
Terveyden ja hyvinvoinnin laitos. (2025). Psykoedukaatio. Haettu 28.1.2025 osoitteesta https://thl.fi/aiheet/maahanmuutto-ja-kulttuurinen-moninaisuus/maahanmuutto-ja-hyvinvointi/maahanmuuttaneiden-mielenterveys/maahanmuuttaneiden-mielenterveyden-edistaminen/psykoedukaatio
Thomas, E.C., Despeaux, K.E., Drapalski, A.L., & Bennett, M. (2018). Person-oriented recovery of in-dividuals with serious mental illnesses. Psychiatric Services, 69(3). https://doi.org/10.1176/appi.ps.201700058
Vorma, H., Rotko, T., Larivaara, M., & Kosloff, A. (2020). Kansallinen mielenterveysstrategia ja itsemurhien ehkäisyohjelma vuosille 2020–2030 (Sosiaali- ja terveysministeriön julkaisuja 2020:6). Valtioneuvosto. http://urn.fi/URN:ISBN:978-952-00-4139-7
Yanos, P.T., De Luca, J.S., Roe, D., & Lysaker, P.H. (2020). The impact of illness identity on recovery in severe mental illness: A review of the evidence. Psychiatry Research, 288, 112950. https://doi.org/10.1016/j.psychres.2020.112950
Yüksel, A., & Bahadır-Yılmaz, E. (2021). The Effect of Mindfulness-Based Psychosocial Skills Training on Functioning and Insight Level in Patients with Schizophrenia. Community Mental Health Journal, 57, 365–371. https://doi.org/10.1007/s10597-020-00658-9
Vastaa
Sinun täytyy kirjautua sisään kommentoidaksesi.