Mittasuhteiden erosta huolimatta Suomen ja Kanadan maataloustuotannosta löytyi yhteneviä piirteitä. Näin voitiin todeta vierailtaessa viljatilalla, maidontuotantotilalla ja tutkimustilalla OmaNauta-hankkeen opintomatkalla Kanadassa 21.11.2017–1.12.2017.
Kanadassa ja Suomessa arvostetaan maataloustuotannossa samankaltaisia asioita. Karjankasvatuskulttuuri on kuitenkin erilaista jo mittasuhteiden johdosta. Samoin olosuhteiden erilaisuus tuo erityispiirteensä tuotannon tyyleihin. Suomessa haasteena on esimerkiksi lyhyt kasvukausi, joka asettaa haasteensa laidunruokinnalle. Samoin eläinsuojat ovat Suomessa vankempaa tekoa kuin vierailutiloilla Kanadassa. Kanadassa lähes kaikilla tiloilla on käytössä eläinten käsittelylaitteita, käsittelyhäkki ja kujanteita. Antibioottien käyttö Kanadassa on huomattavasti vapaampaa kuin Suomessa.
Kanadassa on markkinoilla yleisesti kolmenlaista lihaa: tavanomaista, natural beef ja luomulihaa (organic beef). Natural beef on kasvatettu heinällä ja viljalla ilman hormoneja, antibiootteja tai keinotekoisia kemikaaleja, kuten väriaineita. Karja on loppukasvatettu laitumilla eikä aitauksissa. Luomutuotantoon on 12 kaupallista yritystä joilla on omat luomusääntönsä, luomuleimansa ja jotka huolehtivat luomuvalvonnasta. Suurin osa kaikesta Kanadassa menee vientiin. Lihasta vain 1 % on luomua. Lihan suoramyyntiä on jonkin verran alueilla joissa karjakoot ovat kohtuullisia, kuten esimerkiksi British Columbiassa. Isoissa karjoissa ei harjoiteta suoramyyntiä.
Keskilännessä on kaksi teurastamoa ja tuotanto on sopimustuotantoa. Lihan hinta on sovittu kolmen kuukauden päähän ja tarjonta on tasaista. Osa lihan loppukasvattajista soittaa kummallekin teurastamolle ja kysyy päivän hinnan ja tekee myyntipäätöksen sen mukaan. Markkinat suosivat marmoroitunutta lihaa ja sillä on paras hinta. Tämä pyritään ottamaan huomioon karjan jalostuksessa. Lihasta menee vientiin noin 50–70 %. Viennistä saadaan lihalle korkeampi hinta ja vienti vaikuttaa myös kotimaanmarkkinahintaan.
Suurin haaste kanadalaisessa maataloudessa on jatkajien saaminen tiloille. Viimeisten viiden vuoden aikana esimerkiksi naudanlihantuotannon kannattavuus on parantunut, mikä on lisännyt nuorten kiinnostusta alasta ja rohkaisee nuoria jatkamaan. Sukupolvenvaihdoksessa ei vaadita koulutuksen hankkimista, mutta noin 80 %:lla on koulutus alalle. Täydennyskoulutusta tuottajille järjestetään yliopiston ja lihateollisuuden kautta, mutta viljelijät eivät lähde riittävästi koulutuksiin. Toinen tuotannon haasteista on se, että viljantuotanto kilpailee pelloista tuotannon helppoudella.
Elkrest Dairy
Tilalla on 650–700 lypsylehmää, joista 90 % on holsteinrotua ja loput holstein-jerseyristeytyksiä. Tilan omistaa kolme veljestä. Lypsy tapahtuu kolme kertaa päivässä 50 paikkaisella karusellilypsyasemalla. Keskipäivätuotos on 42 kg maitoa/lehmä. Vuosituotos on 13 500 kg, keskirasva on 4,1 % ja valkuasprosentti on 3,35 %. Hiehojen vuosituotos on yli 11 000 kg. Maidon hinta on 0,50 €/l. Kanadassa on kiintiöjärjestelmä maidontuotannossa. Kiintiö on maitorasvan tuotannolle (maitorasvaa kg/pv/tila). Isäntä toivoo kiintiöjärjestelmän jatkuvan, sillä tällöin maidon hinta pysyy vakaampana. Jos maidon kulutus nousee, tilan on mahdollista saada lisäkiintiöitä.
Tilalla ei käytetä hormoneja maidontuotannossa (kuva 1). Kaikki uudistushiehot kasvatetaan itse. Lehmien keinosiemennys tehdään itse ja eläimillä on aktiivisuusmittarit. Sonnivasikat menevät sopimustilalle kahden päivän iässä lihantuotantoon kasvatettaviksi. Sonnivasikasta saa 100 euroa/kpl. Työvoimana on kolmen veljeksen lisäksi 20–25 työntekijää, joista osa on osa-aikaisia. High school opiskelijoita on lypsyvuoroissa muun muassa iltavuorossa ja viikonloppuina. Lypsyllä on kerralla kolme lypsäjää ja yksi ajaja. Veljekset ovat kukin erikoistuneet tiettyyn tuotannon alueeseen: ruokinta, eläimet ja talous. Urakoitsija tekee peltotyöt.
KUVA 1. Tilan lypsykarjanavetassa eläimet olivat kahden puolin ruokintapöytää
Tilalla viljellään 480 hehtaaria maissi- ja ohrakokoviljasäilörehua. Kaikki heinä ja vilja ostetaan. Ruokinnassa tehdään kaksi seosta, joista toinen on lypsyssä oleville ja toinen umpilehmille ja hiehoille. Seosrehussa on maissi- ja ohrakokoviljasäilörehua, alfalfaa, ohraa, rypsiä, soijaa ja kivennäisiä. Tilalla syntyvä lanta levitetään pelloille, minkä lisäksi ostetaan lisälannoitteita.
Juottokaudella vasikat kasvatetaan kolmessa erillisilmastoidussa (alipaineilmastointi) huoneessa 3–4 kk ikään asti. Kukin juottamon huone täytetään ensin täyteen ja tyhjennetään kerralla viemällä vasikat hiehokasvattamoon (kuva 2). Tämän jälkeen juottamo pestään ja desinfioidaan. Karsinoiden väliseinät pystyttään poistamaan, jolloin karsinan voi tyhjentää pienkuormaajalla. Kuivikkeena on kutteri. Lämpötila on 10 ⁰C pienille vasikoille, ja isommille alennetaan 2–5 ⁰C:een. Ilmanlaatu tiloissa on hyvä ja vasikat ovat puhtaita. Vasikat saavat maitoa kaksi litraa kolme kertaa päivässä ja vasikkarehua vapaasti. Vasikat ovat juotossa 7 viikkoa. Lypsyasemalla ternimaito lypsetään erilleen ja osa siitä pakastetaan. Ternimaitoa myydään yritykselle joka tekee siitä maitojauhetta. Maitojauhetta ostetaan takaisin ja juotetaan vasikoille.
KUVA 2. Tilan hiehokasvattamon asukkaita
Lehmien ja hiehokasvattamon makuuparret kuivitetaan lannalla (kuva 3). Lanta separoidaan ja kiinteä aines menee kuivausrumpuun jossa lämpötila on 60–70 astetta. Säiliö on koko ajan täynnä ja sisälle menee saman verran tavaraa kuin sieltä tulee ulos. Separointilaitos on tehty 4,5 vuotta sitten ja maksoi noin 450 000 euroa, mutta laskennallisesti se maksaa itsensä takaisin 7 vuodessa. Isännän mukaan utaretulehduksia on vähemmän lantakuivikkeella kuin oljella. Kuiva lanta tulee kuljettimia pitkin laakasiiloon, josta se kuormataan traktorivetoiseen kuivitusvaunuun ja jaetaan hihnapurkaimella parsiin. Kuivitus tehdään kolme kertaa viikossa.
KUVA 3. Kuivattu lanta on lähes hajutonta
Western Beef Development Centre (WBDC), Research Farm
WBDC on Prairie Agricultural Machinery Institute PAMI:n osasto, joka tekee käytännöllistä ja soveltavaa tutkimusta, jotta lihakarjantuottajat olisivat entistä kilpailukykyisempiä markkinoilla ja jotta tuotanto olisi kestävää. Tutkimusasemalla on noin 950 hehtaaria peltoa ja 200 angusemoa (kuva 4). Tutkimus keskittyy 3 osa-alueeseen, jotka ovat:
- emo/vasikka tuotannon johtaminen ja talous,
- monivuotisten ja yksivuotisten rehukasvien käyttö laidunnuksessa ja
- kestävät emo/vasikka tuotantosysteemit.
Rahoitus tulee useasta eri lähteestä. Saskatchewanin maatalousministeriö myöntää perusrahoitusta, joka kattaa noin 20 % kustannuksista, strategista ohjelmarahoitusta tulee 17 % ja projektikohtaista rahoitusta 20 %. Tuottajajärjestöjen ja teollisuuden rahoitus kattaa 30 % ja loput 13 % tulee karjan tuotoista. Tutkimusaseman rakennukset ovat vaatimattomia, mutta ruokinnanseurantaan on käytössä Grow Safe järjestelmä. Luken Siikajoen tutkimusnavetassa on käytössä sama ruokintajärjestelmä (Kuva 5).
KUVA 4. Tutkimusasemat rakennukset olivat hyvin yksinkertaiset
Vierailun ajankohtana tutkimusasemalla oli menossa 15 eri tutkimusprojektia, joihin 12:een aihe oli tullut suoraan tuotannosta. Tutkimuksen kohteena oli esimerkiksi, miten lämpötila vaikuttaa eläinten hyvinvointiin ja rehun muuntosuhteeseen. Toisessa ruokintakokeessa selvitetään loppukasvatuksessa olevien eläinten ruokinnan taloutta. Yksi 80 eläimen ryhmä ruokitaan perinteisellä tavalla feedlotissa käyttäen väkevää, paljon viljaa sisältävää ruokintaa sekä Rumensin pötsinvahvistajaa ja hormoneja. Ryhmän aloituspaino on 300 kg. Kaksi 80 eläimen ryhmää kasvatetaan karkearehuruokinnalla, jossa ei käytetä rokotuksia eikä hormoneja. Näiden ryhmien elopainot alussa olivat 160 kg ja 250 kg. Tavoitteena on tutkia, onko taloudellisesti kannattavaa kasvattaa lihaa ”natural beef” markkinoille ja miten ruokinta vaikuttaa lihan laatuun kuten marmoroitumiseen. Kuluttajien kiinnostus hormoni- ja antibioottivapaaseen tuotantoon on lisääntymässä ja tuottajat haluavat tietoa natural beef -tuotannon taloudesta.
KUVA 5. Ruokintaseurannassa käytetään Grow Safe järjestelmää
Yhdessä ruokintakokeessa tutkittiin viljan karhosyöttöä. Ohraa, kauraa ja ruisvehnää oli niitetty karholle talviaikaista syöttöä varten. Kokeessa tutkittiin kahta eri korjuuastetta: taikinatuleentuminen (kokovilja-aste) ja täystuleentunut. Täystulentuneen viljan korjuuaste oli parempi. Eläimet saivat enemmän energiaa ja niiden kunto säilyi paremmin, jolloin laidunnusta voitiin jatkaa pitempään. Korjuuaste ei vaikuttanut poikimiseen. Toisessa laidunkokeessa tutkittiin monipuolisten nurmisiemenseosten vaikutuksia ruokintaan, maan rakenteeseen ja hiilen sidontaan. Seoksissa käytettiin rehuturnipsia, kahta eri heinäkasvia ja kolmea eri apilalajia.
Tutkijan mukaan sonnien kastrointiin on monta perustetta. Härät tappelevat vähemmän kuin sonnit ja tappelu kuluttaa energiaa. Kuohituilla sonneilla liha marmoroituu paremmin ja lihan väri on vaaleampi, jolloin ruho luokittuu paremmin teurastuksessa. Lisäksi kuluttajat suosivat vaaleaa härän lihaa.
Reisner Seed Farm, Limerick
Tilalla tuotetaan sertifioitua siemenviljaa (vehnää kolmea lajiketta, durumvehnää viittä lajiketta, pellava, rypsi ja herne). Tila on perheviljelmä, jonka pinta-ala on kasvanut 1910-luvun noin 64 hehtaarin uudisasukastilasta 2 000 hehtaarin viljatilaksi. Karjanhoidosta on luovuttu jo 1950-luvulla. Siementuotanto on aloitettu 1970-luvulla. Tällä hetkellä tilalla on isännän lisäksi kaksi kokoaikaista työntekijää ja yksi lisätyöntekijä sadonkorjuuaikaan. Siemenet markkinoidaan pääasiassa suoraan alueen viljelijöille, mutta myös jonkin verran maataloustarvikeliikkeiden kautta. Tällä preeria-alueella kasvukausi on 130 päivän mittainen ja viljelyksessä on ainoastaan kevätviljoja, sillä syyskylvöiset viljat eivät menesty alueella. Tämä johtuu siitä, että lumi tulee ja sulaa moneen otteeseen talven aikana. Satotasot eivät ole korkeita. Esimerkiksi vehnästä saatiin kuluvana kesänä reilut 2 700 kg/ha. Tavoite on noin 4 000 kg/ha, mutta vesi on alueella kasvua rajoittava tekijä. Vuotuinen sademäärä on 14 tuumaa eli noin 350 mm. Myöskään kastelua ei voida käyttää, koska ei ole vedenlähteitä kuten jokia tai järviä. Rypsin sato oli noin 2 500 kg/ha. Kanadassa on virallisesti käytössä kansainvälinen SI-mittajärjestelmä, mutta kuten paikalliset asian ilmaisivat ”We don´t like it”.
Peltoviljelyssä ei tällä hetkellä ole ympäristömääräyksiä, mutta niitä saattaa isännän sanojen mukaan olla tulossa. Toisaalta alueen kuivuuden vuoksi päästöt ovat pienet. Typpeä käytettiin viljalle 125 kg/ha. Vehnälle käytetään herbisidejä, ja jos on märkää myös fungisidejä. Korrenvahvistajaa ei käytetä, koska Kanadan viljasta 75–80 % menee vientiin ja ostajamaat eivät salli korrenvahvistajan käyttöä.
Tilan koneet ovat omia. Pelloista puolet ovat omia ja loput vuokrattu pitkäaikaisilla sopimuksilla vuokran ollessa noin 100 €/ha. Viimeiset viisi vuotta ovat olleet maataloudessa taloudellisesti hyviä, mikä rohkaisee jatkamaan. Ongelmana on kuitenkin, että nuorilla ei ole halua sitoutua viljelijöiksi. Toinen ongelma on maan hinnan nousu, kun kiinalaiset ja eurooppalaiset ostavat Kanadasta peltoa. Tällä hetkellä pellon hinta on 3 300 €/ha ja maataloudella ei ole varaa maksaa pellosta pyydettyä hintaa. Tila toimii yhtiömuodossa ja maksaa tuloveroa 20 % mukaan.
Titta Järveläinen, projektisuunnittelija, Oulun ammattikorkeakoulu
Maarit Kärki
Jaana Auer
VALOKUVAT: Jaana ja Tuomo Auer, Maarit Kärki ja OmaNauta-hankkeen matkalla olleet yrittäjät
Julkaisun pysyvä osoite:
http://urn.fi/urn:nbn:fi-fe201901212634
