Viime vuosina oppimisen tutkimuksessa on korostettu opiskelun tavoitteellisuuden merkitystä. Opiskelijan oppimista edistää, kun hän asettaa itselleen konkreettiset tavoitteet ja arvioi systemaattisesti kehittymistään [1]. Oman työn laadun seuranta on myös yksi keskeisimpiä työelämätaitoja. Korkeakoulutetun asiantuntijan tulee osata arvioida ja kehittää toimintaansa, olla elinikäinen oppija [2]. Millaisin käytännön toimin korkeakouluopettaja voi opiskelija-arvioinnissaan edesauttaa tällaisten oppimista edistävien taitojen kehittymistä?
Lähtökohta oppimista edistävälle opiskelija-arvioinnille on laatia yksiselitteisen selkeät arvioinnin perusteet eli tutkinnon osaamistavoitteet ja arviointikriteerit. Opetus, ohjaus ja opiskelija-arviointi sekä toisaalta opiskelijan osaamisen kehittäminen perustuvat niihin. Kun opiskelija ymmärtää nämä arvioinnin perusteet, hänellä on hyvä pohja myös itsearvioinnille [3].
Itsearvioinnin toteutusmenetelmien tulisi olla monipuolisia, aivan kuten oppimistehtävienkin. Varsin käytettyjä ovat opintojen eri vaiheissa täytettävät itsearviointilomakkeet. Niiden hyödyistä on vaihtelevia näkemyksiä. Huolella laadittu, tutkinnon osaamistavoitteisiin pohjautuva itsearviointilomake palvelee opiskelijan tavoitteellisuuden kehittymistä parhaiten.
Astetta konkreettisempi tapa kehittää opiskelijan itsearviointitaitoja on yhdistää se jokapäiväiseen ohjaukseen ja palautteenantoon [4]. Menetelmä on hyvin yksinkertainen ja sellaisena toimiva. Opettaja esittää opiskelijalle itsearviointiin ohjaavia kysymyksiä, esimerkiksi: “Kerro miten toimit, kun onnistuit näin hyvin?” tai “Mitä on tärkeä muistaa ensi kerralla, kun teet vastaavaa tehtävää?” Opiskelijalle muodostuu ymmärrys oman oppimisen arvioinnista jatkuvana syklinä, jossa opettaja ohjaa häntä tarkastelemaan työskentelyään. Opiskelijan ja opettajan välinen suhde rakentuu vuorovaikutteiseksi, jolloin opiskelija ei ole pelkkä palautteen vastaanottaja. Näin toimien itsearviointi kytkeytyy suoraan oppimista edistävään arviointiin: ihminen ei opi pelkästään toimimalla, vaan erityisesti arvioimalla omaa toimintaansa [1].
Vastaavaa hyötyä saadaan myös sisällyttämällä opiskelijoiden keskinäinen vertaisarviointi osaksi arvioinnin kokonaisuutta. Vertaisarviointiin on tarjolla useita toimivia menetelmiä erilaisiin oppimisympäristöihin. Menetelmiä yhdistää arvioinnin kriteeriperustaisuus ja työskentelyn yhteistoiminnallisuus esimerkiksi pienryhmissä. Vertaisarviointi ohjaa opiskelijan perehtymään luontevasti osaamistavoitteisiin ja arviointikriteereihin. [5]
Korkeakoulutuksessa itse- ja vertaisarvioinnin perimmäinen tarkoitus on, että opiskelija osallistuu arvioinnin koko prosessiin ja samalla kehittää työelämässä tarvittavaa oman osaamisensa arviointitaitoa [4]. Opiskelijan oppimista siis edistää, kun hän on arvioinnissa jatkuvasti aktiivinen osallinen, eikä pelkästään arvioinnin kohde. Omaa tai vertaisten osaamista arvioimalla opiskelija oppii ymmärtämään alansa työskentelyn laadullisia tavoitteita.
Tässä blogikirjoitussarjassa olen käsitellyt opiskelija-arviointia eri näkökulmista. Tärkeää on mielestäni havaita, kuinka opiskelija-arviointi voidaan varsin kohtuullisilla toimenpiteillä toteuttaa tutkimusten mukaisesti – opiskelijan oppimista edistäen.
Esa Virkkula, yliopettaja
Oulun ammattikorkeakoulu/Ammatillinen opettajakorkeakoulu
esa.virkkula@oamk.fi
p. 050 360 4911
Lähteet
[1] Crisp, G.T. 2012. Integrative assessment: Reframing assessment practice for current and future learning. Assessment & Evaluation 37 (1), 33–43.
[2] Kearney, S. 2013. Improving engagement: The use of “Authentic self-and peer-assessment for learning” to enhance the student learning experience. Assessment & Evaluation in Higher Education 38 (7), 875–891.
[3] Boud, D. 2014. Shifting views of assessment: From secret teacher’s business to sustaining learning. Teoksessa C. Kreber, C. Anderson, N. Entwistle & J. McArthur (toim.) Advances and innovations in university assessment and feedback, s. 13–31). Edinburgh: Edinburgh University Press.
[4] Boud, D. & Molloy, E. 2013. Rethinking models of feedback for learning: The challenge of design. Assessment & Evaluation in Higher Education 38 (6), 698–712.
[5] Mogessie, M. 2017. Peer-assessment in higher education – twenty-first century practices, challenges and the way forward. Assessment & Evaluation in Higher Education 42 (2), 226–251.
Pysyvä osoite: http://urn.fi/urn:nbn:fi-fe2019110837234
