Luonnon hyvinvointivaikutukset ovat moninaiset ja tärkeitä kaikenikäisille, erityisesti lapsille ja perheille. Luonnossa oleskelun on osoitettu vähentävän stressiä ja ahdistusta sekä parantavan mielialaa ja keskittymiskykyä. Lisäksi tiedetään, että luonto vaikuttaa verenpainetta ja syketasoa laskevasti ja voi auttaa vahvistamaan immuunijärjestelmää. Luonnon merkitystä lapsille ja perheille ei voi aliarvioida. Luonto tarjoaa mahdollisuuden rentoutua, oppia ja kehittää erilaisia taitoja, vahvistaa sosiaalisia suhteita ja ylläpitää hyvinvointia. Luonto tarjoaa myös ainutlaatuisen ympäristön lapsiperheille tutkia maailmaa, oppia uutta sekä kehittää luontotuntemusta, uteliaisuutta ja vastuullista suhtautumista ympäristöön. Luonnossa liikkuminen voi myös kannustaa liikunnalliseen elämäntapaan ja siten parantaa fyysistä kuntoa.
Perinteiseksi muodostunutta vanhustenviikkoa vietetään vuosittain lokakuun ensimmäisellä viikolla. Viime lokakuussa vanhustenviikon teema oli ”Yhdessä luontoon – joka iän oikeus”. Teemalla haluttiin nostaa esiin luonnon ja ulkoilun tuottamia myönteisiä vaikutuksia ikääntyneiden kokonaisvaltaiseen hyvinvointiin. Oulun yliopiston GeroNursing Centre (GNC), Oulun ammattikorkeakoulun sosiaali- ja terveysalan yksikkö ja Oulun seudun ammattiopiston Kontinkankaan yksikkö järjestivät vanhustenviikolla yhteistyössä tapahtumia kolmessa oululaisessa ikäihmisten palvelukodissa. Opiskelijoiden suunnittelemat ja toteuttamat tapahtumat sisälsivät vanhustenviikon teeman mukaisesti ulkoilua ja erilaisia ohjattuja toimintoja, kuten yhteislaulua ja mielikuvajumppaa liittyen syksyiseen luontoon. Ikäihmiset olivat tyytyväisiä tapahtumiin ja niiden tuottamaan virkistykseen ja piristykseen. Vuoden 2023 vanhustenviikon teemalla ”Tehdään iästä numero” halutaan muuttaa ikäasenteita nykyistä myönteisemmiksi.
© 2024 Oamk Journal — Powered by WordPress
Theme by Anders Noren — Up ↑