Tämä blogikirjoitus perustuu havaintoihini, joita on kerääntynyt muun muassa opinnäytetyötä tehdessäni ja opintojen ohella sekä muutenkin maatalousalan menoa seurattuani. Tekstissä kerrotaan asiat, jotka pitää tehdä tai joihin pitää kiinnittää huomiota, kun päätetään ryhtyä kotieläintilalliseksi. Teksti on hyödyllinen etenkin maatalousalan toimijoille, jotka miettivät kasvintuotannosta siirtymistä eläintuotantoon.
KV-farmari-hankkeessa suomalaiset maatilayrittäjät lähtevät 1‒2 viikon jaksoille ulkomaisille tiloille osallistumaan kohdetilan toimintaan ja oppimaan sen käytänteistä. Vastavuoroisesti he voivat ottaa vastaan ulkomaisen yrittäjän omalle tilalleen. Tätä edistämään hankkeessa koottiin Suomi-paketti, joka esittelee suomalaista maataloutta ja maidontuotantoa pohjoisissa olosuhteissa. Lisäksi tarkemmassa esittelyssä on kuusi erilaista KV-farmari-hankkeessa mukana olevaa tilaa ja yrittäjää eri puolilta Itä- ja Pohjois-Suomea. Yrittäjät tekivät itse kuvaukset tiloistaan ja sen lisäksi hanketoimijat kokosivat tiloilta aineistoa haastatteluin sekä valo- ja videokuvaamalla. Pakettia voi hyödyntää myös opetuksessa. Sitä jaetaan hanketoimijoiden kansainvälisissä verkostoissa.
© 2024 Oamk Journal — Powered by WordPress
Theme by Anders Noren — Up ↑