Ohjauksella hyvinvointia (OHJY) -hankkeen Oulun ammattikorkeakoulun osaprojektissa kehitettiin Study Group -tuutorointimenetelmää. Opettajatuutori tapaa opiskelijoita säännöllisesti Study Group -ryhmissä. Sekä opettajatuutoreiden että opiskelijoiden kokemukset ovat olleet positiivia. Menetelmän käyttöönotto onnistuu Study Group -tuutoroinnin käsikirjan avulla. Toimintaa tulee kuvata myös opiskelijoille. Sitä varten on olemassa valmis kalvosarja. Aiheesta on kirjoitettu myös artikkeleita ja blogitekstejä, joiden avulla saa kuvan menetelmän yksityiskohdista ja sen pilotoinnista ammattikorkeakoulussa.
OHJY-hankkeessa koottiin Oulun ammattikorkeakoulun (Oamk) opiskelijoiden kokemuksia ja mielipiteitä Study Group -tuutoroinnista. Opiskelijoiden kokemukset Study Group -tuutoroinnista ovat tehtyjen kyselyjen mukaan myönteisiä. Study Group -tuutorointi mahdollistaa kokemuksen omasta pienemmästä opiskelijaryhmästä, jonka jäseniin voi tutustua paremmin ja josta voi matalalla kynnyksellä pyytää apua opintoihin liittyvissä asioissa. Opettajatuutorin on mahdollista tavata opiskelijoita useammin samalla annetulla tuutorointiresurssilla, mikä lisää opiskelijoiden tunnetta siitä, että heitä tuetaan.
Study Group -tuutorointimallista hyötyvät opettajatuutorit ja opiskelijat. Opettajatuutoreiden vertaistapaamisissa tuli esille, että Study -Group -tuutorointi mahdollistaa varhaisen puuttumisen, mikäli opiskelija on vaarassa viivästyä opinnoissaan. Tuutoritapaamisia on mahdollista järjestää enemmän kuin perinteistä tuutorointimenetelmää käytettäessä. Opiskelijoiden ajankäyttö tehostuu, kun opettajat hyödyntävät opintojaksoilla Study Group -tuutorointia varten tehtyä ryhmäjakoa. Study Group -ryhmät ovat opiskelijoille tärkeitä vertaistuen kannalta.
Ammattikorkeakoulun tulee järjestää opintojen ohjausta. Oulun ammattikorkeakoulussa (Oamk) ohjaus perustuu holistiseen malliin, joka muodostuu oppimisen ja opiskelun ohjauksesta, urasuunnittelun ja ammatillisen kasvun ohjauksesta sekä persoonallisen kasvun ja hyvinvoinnin tukemisesta. Opettajatuutorilla on tärkeä rooli opiskelijoiden lähiohjaajana. Oamkissa ollaan kehittämässä Study Group -tuutorointia opettajatuutoroinnin menetelmäksi opintojen alkuvaiheeseen. Opiskelijat jaetaan Study Group -ryhmiin ja opettajatuutori tapaa kunkin ryhmän tuutoritapaamisissa noin kuukauden välein. Tapaamiset voivat olla verkossa tai lähitapaamisina. Ohjauksella hyvinvointia (OHJY) -hankkeessa Study Group -tuutorointia pilotoidaan Oamkin eri tutkinto-ohjelmissa.
Verkko-opinnoissa opiskelijat eivät tapaa toisiaan luonnollisella tavalla, kuten kampuksella opiskelevat. Opiskelijoiden ryhmäytymiseen etänä tulee kiinnittää huomiota opintojen eri vaiheissa. Study Group -ryhmät auttavat oman tukiverkon rakentumisessa. Opettajat voivat tarjota Study Group -ryhmille luonnollisia tapaamismahdollisuuksia verkossa luentojen tauoilla ja oppituntien jälkeen. Pienillä teoilla voidaan lisätä opiskelijoiden ryhmäytymistä myös verkossa.
Oulun ammattikorkeakoulu (Oamk) ja Oulun ammattikorkeakoulun opiskelijakunta OSAKO saivat keväällä 2021 opetus- ja kulttuuriministeriöltä hankerahaa, jolla on tarkoitus lieventää koronan aiheuttamaa korkeakouluopiskelijoiden ahdinkoa. MOOD-hankkeessa OSAKO tekee yhteistyötä Ylioppilaiden terveydenhoitosäätiön (YTHS) kanssa. Hanke tavoittelee opiskelijoita eri tapahtumissa ja sosiaalisessa mediassa. Yhteisöllisyyteen ja ryhmäytymiseen tartutaan jo ennen opiskelun alkua. Hyvinvointistarttipakettiin kootaan tietoa elämän eri osa-alueilta. OHJY-hankkeessa on mukana Oamkin lisäksi 10 muuta toimijaa. Oamkin hanketoimenpiteet liittyvät verkossa tapahtuvan ohjauksen ja tuen kehittämisen kehittämällä Study Group -tuutorointia. Opiskelijat halutaan saada mahdollisimman pian opintojen alettua tuntemaan itsenä osaksi korkeakouluyhteisöä. Jokaisella opiskelijalla tulee olla opiskelukavereita, joihin voi turvautua.
© 2024 Oamk Journal — Powered by WordPress
Theme by Anders Noren — Up ↑