Blogitekstissä on tiivistetty Oulun ammattikorkeakoulun hallinnoiman Ruokajälki-hankkeen yhteistyössä Oulun maa- ja kotitalousnaisten Ruokeva-hankkeen tekemän kuluttajakyselyn keskeisimmät tulokset. Kysely toteutettiin Webropol-kyselynä, jota jaettiin somekanavien ja toimijaverkostojen kautta Pohjois-Pohjanmaalla. Vastauksia kyselyyn tuli 118. Kyselyn teemana olivat kuluttajien elintarvikkeisiin ja ravintolaruokaan liittyvät ostopäätökset. Tavoitteena oli selvittää tekijöitä, joiden pohjalla kuluttaja valitsee ostamiaan elintarvikkeita, millaista tietoa kuluttajat toivoisivat elintarvikkeista ostopäätöstensä tueksi ja onko vastaavia ostopäätökseen vaikuttavia tekijöitä, jotka vaikuttavat kuluttajien tekemiin valintoihin ravintoloissa.
Artikkelissa kerrotaan vastuullisuuden eri osa-alueista ruokaketjussa. Se tarjoaa alkutuottajille, elintarvikejalostajille, ammattikeittiöille ja kaupan alan toimijoille eväitä vastuullisuuden eri osa-alueiden tunnistamiseen, mittaamiseen ja johtamiseen sekä onnistuneeseen vastuullisuusviestintään. Lisäksi julkaisussa käsitellään ruokaketjun toimijoiden vastuullisuuteen liittyviä kehittämistarpeita.
© 2024 Oamk Journal — Powered by WordPress
Theme by Anders Noren — Up ↑