Syksyn 2022 aikana selvitettiin Oulun alueen korkeakouluopiskelijoiden sekä toisen asteen ammatillisen oppilaitoksen opiskelijoiden asenteita ja suhtautumista yrittäjyyteen sekä yrittäjyysteemaisiin tapahtumiin. Opiskelijakyselyn tulosten perusteella suurin osa vastaajista oli ehdottomasti tai mahdollisesti kiinnostunut startup- tai muunlaisesta yrittäjyydestä. Yrittäjyys nähdään mahdollisuutena toteuttaa omanlaista elämää, mutta toisaalta kiinnostukseen vaikuttavat yrittäjyyden riskit sekä toimeentulon epävarmuus.
Startup-ekosysteemit edistävät alueen osaamista, innovaatiotoimintaa ja elinvoimaisuutta. Artikkelin tavoitteena on tuoda esiin Oulun startup-ekosysteemiä tukevia hyviä käytänteitä ja kehitysehdotuksia benchmark-haastatteluihin pohjautuen. Hyvin toimivissa startup-ekosysteemeissä näyttäisi olevan yhteistä muiden muassa yritysten aktiivinen toiminta osana ekosysteemiä, julkisen sektorin ekosysteemiä koordinoiva rooli, toimijoiden sitouttaminen sekä toiminnan pitkäjänteisyys. Lisäksi toiminnan avoimuus ja yhteisöllisyys nousevat esiin startup-ekosysteemien kehittymistä tukevina piirteinä.
© 2024 Oamk Journal — Powered by WordPress
Theme by Anders Noren — Up ↑