Artikkeli perustuu Hilla Rusasen opinnäytetyöhön IFC-tietomallin hyödyntäminen rakennuslupaprosessissa. RH1- ja RH2-lomaketietojen lisääminen Oulun rakennusvalvonnalle toimitettavaan IFC-tietomalliin. Osana Oulun rakennusvalvonnan tilaamaa opinnäytetyötä luotiin IFC-tietomalliohjeistus suunnittelijoille. Julkaisussa kerrotaan Oulun rakennusvalvonnan tietomallien hyödyntämisen kehitystyöstä ja tulevan rakentamislain vaikutuksista rakennusalaan ja suunnittelijoiden työhön sekä siitä, miten tietomallien hyödyntämistä voidaan kehittää.
Rakentamisen työkaluksi kehitetystä suunnitteluvaiheen tietomallintamisesta on tullut tukevan työkalun sijasta suunnittelun päätuote. Suunnittelusisällön vaativuuden kasvu ei kuitenkaan ole siirtynyt käytettäviin resursseihin hankkeiden budjetissa. Talotekniikan kannalta suunnittelun sisältöä ja tilaohjelmaa tulisi päästä ohjaamaan voimakkaammin hankesuunnitteluvaiheessa. Lisäksi suunnitelmat tulisi laatia toteutussuunnitelmatasolle ennen laskentavaihetta. Näillä toimenpiteillä voidaan rajata odottamattomia kustannuksia ja vähentää materiaalikuluja. Tämä korostuu hankkeissa, joissa on esimerkiksi tutkimus- tai laboratoriotiloja sisältäen vaihtelevan määrän palveltavia laitteita sekä erilaisia olosuhdevaatimuksia lämpötilojen, kosteuden ja äänien osalta. Artikkeli perustuu Jussi Malkin opinnäytetyöhön.
© 2024 Oamk Journal — Powered by WordPress
Theme by Anders Noren — Up ↑