Myyntikilpailu on todentuntuinen tilanne myyntiosaamisen harjoitteluun. Osana Asiantuntijapalveluiden myynti -opintojaksoa Oamkissa järjestettiin ensimmäinen B2B-myyntiin keskittyvä Oulun Paras Myyjä -kilpailu. Opiskelijat osoittivat oman osaamisensa kilpailusuorituksensa aikana. He kartuttivat osaamistaan ja saivat uudenlaisen oppimiskokemuksen, myyntikokemuksen.

Osana Myyntiosaaminen kasvuun keskiöön -hanketta [1] tutustuimme myyntikilpailukonseptiin osana myynnin opetusta. Hankkeen yhtenä tavoitteena oli tehdä Oulusta myynnin kärkialue Suomessa. Jotta tällaiseen tavoitteeseen päästään, pitää myynnin opetuksen olla laadukasta ja kiinnostavaa. Myyntikilpailukokemuksia tarjoamalla opetukseen saadaan lisää toden tuntua ja yrityksille asiantuntevia myyjiä töihin.

Keväällä 2022 osallistuimme kansalliseen korkeakoulujen Best Seller Competition -kilpailuun saadaksemme kokemuksia myyntikilpailuista [2]. Oamkista alkueriin osallistui viisi opiskelijaa. Heistä kaksi pääsi finaaliin asti Turkuun. Kokemus oli hyvin avartava niin mukana olleille opiskelijoille kuin meille opettajille.

Yhteistyökumppaneilla tärkeä rooli

Tästä innostuneena halusimme luoda Ouluun oman myyntikilpailun. Ensimmäisessä vaiheessa syksyllä 2022 pilotoimme myyntikilpailun toteuttamista suullisena näyttönä Myyntiosaaminen-opintojaksolla. Tässä pilotissa saimme kokemuksia ja palautetta opiskelijoilta itse kilpailun toteuttamiseen.

Oulun Paras Myyjä -kilpailu toteutettiin joulukuun alussa yhteistyössä Turun amk:n kanssa. Yliopettaja Timo Holopainen oli alusta asti yhteistyössä toteuttamassa kilpailua ja sparraamassa meitä kilpailun järjestäjiä. Turun amk:lla on vuosien kokemus myyntikilpailujen järjestämisestä ja kilpailuissa mukana olemisessa niin kansallisesti kuin kansainvälisesti.

Yksi suurimpia ponnistuksia kilpailun järjestämisessä oli yhteistyökumppanien löytäminen. Kilpailun pääyhteistyökumppaniksi valikoitui OP Oulu. Kilpailun kumppaneina toimivat myös Myynnin ja Markkinoinnin ammattilaiset MMA ja heidän paikallisyhdistyksensä MMA Oulun seutu. Yhteistyökumppanien avulla voidaan varmistaa kilpailijoille todentuntuinen myyntikokemus kilpailun eri vaiheissa.

Yhteistyössä OP Oulun kanssa rakensimme kuvitteellisen B2B-asiakkaille suunnatun sijoitustuotetehtävän opiskelijoille myyntikokemuksen luomiseksi. Tämä case kehittyi aina alkuerästä finaaliin. Opiskelijat esiintyivät OP Oulun B2B-myyjinä ja myivät sijoitusratkaisua kuvitteelliselle yritykselle.

Osana tätä hienoa tapahtumaa saimme tarjota oppimiskokemuksia myös Terwa-akatemian tiimiyrittäjille. Kaksi tiimiyrittäjää suunnitteli ja toteutti Oulun Paras Myyjä -kilpailun markkinoinnin. Tiimiyrittäjät muun muassa suunnittelivat kilpailun logon (kuva 1) ja hoitivat somemarkkinointia ja mainontaa.

Oulun Paras Myyjä myyntikilpailun oranssi logo.
KUVA 1. Oulun Paras Myyjä -kilpailun logo.

Jännittävä finaali Linnanmaalla

Kilpailun alku- ja välierät toteutettiin Teamsissa 1.–2.12.2022. Finaali oli livetapahtumana 9.12.2022 Oamkin Linnanmaan kampuksen Business Cornerilla. Paikalla olivat OP Oulun edustajat (ostaja ja kaksi tuomaria), MMA Oulun seutu (tuomari), kaksi opiskelijatuomaria ja viisi finalistia. Jokaisella finalistilla oli 20 minuuttia aikaa omalle myyntineuvottelulle ostajan kanssa.

Vihdoin koitti alkuerän aika Teamsissa. Opintojakson tunneilla oli harjoiteltu myyntitilanteita harjoituscasen avulla, ja opiskelijat olivat päässeet valmistautumaan itse alkuerään. Tuomarit ja ostajat olivat valmiina Teamsin kilpailuhuoneissa. Järjestäjän näkökulmasta alkuerät sujuivat erittäin hyvin. Opiskelijat saivat tehtyä kilpailusuorituksensa, vaikka jännitystä oli luonnollisesti ilmassa. Alkuerää seuranneena päivänä välierässä oli todella paljon poisjääntejä, mikä oli tuomarien ja ostajien näkökulmasta harmillista. Etänä pidetyissä alku- ja välierissä Teamsin kilpailuhuoneita oli useita. Näissä kilpailuhuoneissa myyjän ja ostajan lisäksi läsnä olivat tuomarit ilman kuva- ja ääniyhteyttä. Myyntikilpailussa tuomarina ja ostajana toimiminen on erittäin loistavaa harjoitusta myyjänä kehittymiseen.

Finaalia varten tuomarit, ostaja ja kilpailijat saapuivat Linnanmaan kampukselle. Ostaja ja tuomarit perehdytettiin omaan tehtävään omassa tilassaan, ja itse myyntikokemusta hankkivat opiskelijat olivat toisessa tilassa odottamassa omaa vuoroaan. Finaalissa kilpailijalle annettiin finaalicase tunti ennen omaa suoritusta. Kilpailijalla sai olla sparraaja mukana valmistautumisessa, jolloin yksin ei tarvinnut jännittää. Kilpailijat olivat kuitenkin yllättävän rauhallisia ennen omia suorituksiaan.

Finaalisuoritusten jälkeen kilpailijat koottiin taas yhteen tilaan käymään palautekeskustelua ja reflektoimaan omia kokemuksiaan yhdessä järjestäjien kanssa. Kokemusta pidetiin hyvänä oppimiskokemuksena. Ilmassa oli jo jännityksen tunnetta, kun odoteltiin tulosten valmistumista. Lopulta tulokset oli laskettu ja oli aika julistaa voittaja. Kilpailun voittaja Merimaaria Marttila (kuva 2) totesi kokemuksesta:

Voitto tuntuu hyvältä. Kilpailu on hieno oppimiskokemus, jossa ylittää itsensä.

Valokuvassa kolme ihmistä katsoo kameraan ja hymyilee.
KUVA 2. Kilpailun johtaja Timo Holopainen Turun amk:sta (vas.) ja Oamkin Liiketalouden yksikönjohtaja Tiina Gallén palkitsivat kilpailun voittajan Merimaaria Marttilan (kuva: Katta Siltavirta).

Oulun Paras Myyjä 2022 sijoitukset:

  1. Merimaaria Marttila
  2. Saara Korhonen
  3. Karoliina Soronen
  4. Eetu Nikupaavo
  5. Annika Sirkka

Kilpailun myyntitilanteet arvioitiin ennalta määritettyjen arviointikriteerien mukaan. Tällä varmistettiin tasapuolinen arviointi. Tuomarit käyttivät samaa arviointilomaketta kaikille kilpailijoille. Myös ostaja antoi oman arvionsa kilpailusuorituksesta. Kilpailijat saivat arviointilomakkeen ennakkoon itsellensä tutustuttavaksi, jolloin omaa suoritusta pystyi suunnittelemaan arvioinnin näkökulmasta. Suorituksensa jälkeen kilpailijat saivat tietoonsa tuomareiden ja ostajan antamat pisteet, mikä auttoi heitä itsearvioinnissa.

Myyntikilpailujen tulevaisuus

Jatkossa jokainen liiketalouden myyntiopintojaksoille osallistuva opiskelija kohtaa suulliset näytöt osana omaa osaamisen osoittamista. Oulun Paras Myyjä järjestetään vuosittain ja tavoitteena on löytää aina uusi kiinnostava yhteistyökumppani kilpailucasen kohteeksi. Ehkäpä joku vuosi pääsemme hakemaan kokemuksia myös kansainvälisistä myyntikilpailuista.

Katta Siltavirta
lehtori
Oulun ammattikorkeakoulu, Liiketalouden yksikkö

Jonna-Riikka Kurtti
lehtori
Oulun ammattikorkeakoulu, Liiketalouden yksikkö


Kaikki hankkeen julkaisut Oamk Journalissa

Lähteet

[1] Oulun ammattikorkeakoulu. 2023. Myyntiosaaminen kasvun keskiöön -hanke. Hakupäivä 22.2.2023. http://www.oamk.fi/myski

[2] Best Seller Competition. Kilpailun kuvaus. Hakupäivä 22.2.2023. https://www.bestsellercompetition.fi/kilpailun-kuvaus-2/