Oulun ammattikorkeakoulun (Oamk) Business Cornerilla järjestetty Startup Weekend Oulu keräsi jälleen yhteen yrittäjähenkisiä ja startupin rakentamisesta kiinnostuneita tulevaisuuden tekijöitä 11.–13.10.2024. Kolmipäiväinen tapahtuma tarjosi osallistujille mahdollisuuden kehittää tiimeissä skaalautuvia liikeideoita mentoreiden ja asiantuntijoiden tukemana. Viikonloppu houkutteli osallistujia eri puolilta Suomea ja jopa Norjasta asti, ja mukaan mahtui monenlaisia osaajia eri taustoista.
Startup Weekend Oulu käynnistyi perjantai-iltana 11.10., kun tapahtuman 43 osallistujaa kerääntyivät Oamkin Business Cornerille (kuva 1). Jokaiselle halukkaalle tarjottiin mahdollisuus pitchata oma liikeidea, mikäli sellainen oli mielessä. Osallistujat valitsivat pitchatuista ideoista 11 jatkokehitettäväksi viikonlopun aikana, ja muodostivat tiimit näiden ideoiden ympärille. Viikonlopun aikana tiimit simuloivat startupin perustamisen keskeisiä vaiheita, kuten nopeaa testausta, prototyypin suunnittelua ja pitchaamista.
Tiimien tukena toimivat eri asiantuntijat ja mentorit, jotka antoivat palautetta ja näkökulmia startup-aihioiden kehittämiseen.
“Oli ilahduttavaa nähdä, kuinka rohkeasti tiimit tarttuivat uusiin ideoihin ja haastoivat itsensä kehittämään niistä toteuttamiskelpoisia liiketoimintamalleja. Sunnuntain finaalissa pystyi todella näkemään sen kehityskaaren, minkä tiimit olivat läpikäyneet viikonlopun aikana. Osallistujien energia ja into oppia uutta oli todella inspiroivaa”, kertoo mentorina toiminut Oamkin TKI-yksikön tekoälyasiantuntija Veera Mahlakaarto.
Kolme parasta ideaa palkittiin finaalissa
Intensiivinen työskentely huipentui sunnuntaina 13.10. finaaliin, jossa tiimit esittelivät kehittämänsä startup-aihiot tuomaristolle. Tänä vuonna tuomaristoon kuuluivat Business Finlandin Jani Jokitalo, Nordic Optionin Jaakko Lampela, BusinessOulun ja Oulun Innovaatioallianssin Maria Vuorensola sekä Oamkin TKI-johtaja Noora Jansson. Janssonin mukaan tiimit tekivät vaikutuksen rohkeilla mutta käytännönläheisillä ideoillaan, ja oli todella vaikeaa laittaa niitä järjestykseen.
Pitkän pohdinnan jälkeen tuomaristo valikoi kolme parasta ideaa palkintosijoille:
- Smart Gloves: Hermostoa stimuloiva käsine, joka auttaa hillitsemään Parkinsonin taudista johtuvaa vapinaa. (Kuva 2.)
- AR Furniture: AR-sovellus, joka ohjaa käyttäjää huonekalujen kokoamisessa.
- WindIT: Tekoälytyökalu tuulivoimaloiden hallinnan tueksi.
Tuomaristo korosti, että myös palkitsemattomat tiimit olivat täynnä potentiaalia ja kehottivat heitä jatkamaan ideoidensa parissa. ”Tärkeää olisi löytää kumppaneita ja saada asiakkaiden palautetta jatkokehitystä varten”, Jansson totesi.
Yhteisöllisyys ja verkostoituminen tapahtuman ytimessä
Startup Weekend Oulun yksi tärkeimmistä piirteistä on sen monipuolinen osallistujajoukko. Tapahtuma kannustaa kaikkia yrittäjyydestä kiinnostuneita mukaan tiimiytymään ja jakamaan osaamistaan, olivatpa he sitten opiskelijoita, yrittäjiä tai työelämän edustajia. Tänä syksynä osallistujia saapui Oulusta, Lappeenrannasta ja Oslosta.
”Startup Weekend Oulu tarjosi hyviä mahdollisuuksia verkostoitumiseen ja yhteistyöhön. Tapahtumassa pääsee kehittämään tärkeitä yrittäjyys- ja tiimitaitoja. Tehokas tiimityöskentely on kaikki kaikessa startupia perustettaessa”, kommentoi oslolainen opiskelija Ievgenii Loza.
Vuodesta 2016 lähtien järjestetty Startup Weekend Oulu tukee Oulun alueen startup-ekosysteemin kasvua. Tapahtumaa järjestävät yhteistyössä BusinessOulu, Oamk ja Oulun yliopisto. Tapahtuman avulla vahvistetaan alueen vetovoimaa, ja se innostaa erityisesti korkeakouluopiskelijoita ottamaan ensiaskeleensa kasvuyrittäjyyden polulla. Tämänkaltaisilla tapahtumilla on myös suuri merkitys Oamkille, sillä ne vahvistavat korkeakoulun roolia yrittäjyyden edistäjänä ja innovaatioiden tukijana.
”Meidän kampuksemme tarjoaa mahtavat tilat uuden kehittämiselle ja tiimiytymiselle. Puhumattakaan monista tuhansista potentiaalisista asiakkaista. Haluamme kutsua Linnanmaan Business Cornerille kaikki, jotka ovat valmiita kehittämään uutta kasvuhakuista liiketoimintaa Oulussa”, kommentoi projektipäällikkö Hanna Spets (kuva 3) Oamkin TKI-yksiköstä.
Susanne Korva
projektisuunnittelija
TKI-yksikkö/Liiketoiminnan kehitys
Oulun ammattikorkeakoulu
Hanna Spets
projektipäällikkö
TKI-yksikkö/Liiketoiminnan kehitys
Oulun ammattikorkeakoulu
Seuraava Startup Weekend Oulu järjestetään maaliskuussa 2025. Jos siis olet kiinnostunut startupin rakentamisesta ja haluat verkostoitua samanhenkisten ihmisten kanssa, tämä tapahtuma on ehdottomasti osallistumisen arvoinen!
Lisätietoja löydät osoitteesta www.startupweekendoulu.com
Kasvuyrittäjyyttä Oulun seudulle -hanke
Hankkeen päätavoitteita ovat:
1. Luoda uusia aktivointi- ja tiimiytymiskonsepteja.
2. Lisätä startup-osaamista ja luoda uusi, kaikille avoin startup-ohjelma Oulun korkeakouluissa.
3. Kehittää startup-toimintojen viestintää, yhteistyötä ja koordinaatiota Oulun alueella.
4. Löytää yhteistyökumppaneita kansainvälisistä startup-ekosysteemeistä ja kasvupolkuja oululaisille kasvuyrittäjille kansainvälistymiseen.
Kesto: 1.6.2024-31.5.2027
Rahoittajat: Hanke on Euroopan unionin osarahoittamaa, ja rahoituksen on myöntänyt Pohjois-Pohjanmaan liitto. Muita rahoittajia ovat Oulun kaupunki ja toteuttajaorganisaatio Oulun ammattikorkeakoulu.
Koordinaattori: Oulun ammattikorkeakoulu
Vastaa
Sinun täytyy kirjautua sisään kommentoidaksesi.